Tilasin joku aika sitten Helsingin hovioikeudesta kolme vuonna 2005 annettua tuomiota sähköpostilla. Olen aikaisemminkin tilannut tuomioita käräjä- ja hovioikeuksista, ja sähköpostilla tilattuna ne eivät ole maksaneet mitään. Nyt kuitenkin maksoi, vähän reilut 30 euroa. Yllättyneenä kysyin syytä maksulle. Näitä kyseisiä tuomioita ei kuulemma oltu vielä skannattu, joten perivät maksun 0,60 €/sivu. Seuraavaksi kysyin, ovatko nämä kyseiset tuomiot jatkossa muille tilaajille ilmaisia, kun ne nyt kerran on skannattu. Kyllä ovat. No kiva juttu.
Ensiksikin, mua risoo se, että minun rahoilla digitalisoidaan tuomioita. Mukavaa, että ne ovat nyt jatkossa tilaajille ilmaisia, mutta mielestäni tämän pitäisi olla alusta pitäen kaikille maksullista tai maksutonta.
Toiseksi, mä en voi käsittää, että vuoden 2005 tuomiot eivät ole valmiiksi sähköisessä muodossa. Kai ne on kuitenkin tietokoneella kirjoitettu?! Ei kai tämä ole voinut mennä niin, että tuomiot on kirjoitettu ensin tietokoneella ja sen jälkeen printattu ja mapitettu jonnekin arkistoon, josta niitä nyt sitten tilauksesta haetaan ja skannataan. :D
Olen työskennellyt HR:n parissa n. 15 vuotta, joissa painopisteenä on ollut työoikeus ja HR-analytiikka. Kirjoitan tätä blogia omaksi ilokseni – aiheet pyörivät HR-asioiden ja työoikeuden ympärillä. Vastaan mielelläni työoikeutta koskeviin kysymyksiin, sillä jokaisen kysymyksen kautta oppii itsekin uutta!
10.2.2017
5.1.2017
Määräaikaisten työsopimusten perusteesta (ja sen poistumisesta)
Perustellun syyn vaatimus
Työsopimuksen keston osalta päätyyppi on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Määräaikaisen työsopimuksen solmiminen työnantajan aloitteesta onkin mahdollista vain perustellusta syystä, ja se on siis poikkeus em. pääsääntöön. Tämä kuvastaa työoikeudessa vallitsevaa heikomman osapuolen – työntekijän – suojelun periaatetta. Jos määräaikaisia työsopimuksia saisi tehdä täysin vapaasti, olisi se äkkiä työsopimusten päätyyppi, sillä määräaikaisen sopimuksen päättyminen tapahtuu automaattisesti ennalta sovittuna ajankohtana (joko selkeä kalenteripäivämäärä tai esim. tietyn projektin valmistuminen) eikä päättyminen edellytä irtisanomisperusteen käsilläoloa. Määräaikaisen työsopimuksen kestäessä työnantajalla ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta tarjota määräaikaiselle työntekijälle uutta työtä, mikäli sellaista tulee kesken sopimuskauden tarjolle – mutta tästä on esitetty toisenlaistakin tulkintaa josta lisää alempana. Se on kuitenkin selvää, ettei työnantajalla ole määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä takaisinottovelvollisuutta.
Oikeuskirjallisuudessa esitetään hieman ristiriitaisia näkemyksiä siitä, milloin määräaikaisen työsopimuksen edellytyksenä olevan perustellun syyn olemassaoloa tulee tarkastella. Toisessa ääripäässä on tulkinta, jonka mukaan riittää, että määräaikaisen työsopimuksen tekohetkellä työnantajalla on ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen. Toisessa ääripäässä perustellun syyn olemassaoloa joudutaan – joissain tilanteissa – arvioimaan myös määräaikaisen työsopimuskauden kestäessä.
Vain määräaikaisen sopimuksen tekohetki merkitsee
Moilanen, Juha-Matti: Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet, 2013, s. 159:
Koskinen, Seppo: Työhönotto ja työsopimuksen ehdot, 2008, s. 326-326:
Tiitinen-Kröger: Työsopimusoikeus, 2013, s. 125:
Alan itse kallistua siihen tulkintaan, että työnantajalla on määräaikaisen työsopimuksen kestäessä velvollisuus tarjota muita tarjolle tulevia, työntekijälle sopivia töitä, ja mikäli määräaikaisuuden peruste katoaa kokonaan esimerkiksi työvoiman tarpeen muututtua pysyväksi, muuttuu määräaikainen työsopimus toistaiseksi voimassa olevaksi. Perusteluina ainakin:
Työsopimuksen keston osalta päätyyppi on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Määräaikaisen työsopimuksen solmiminen työnantajan aloitteesta onkin mahdollista vain perustellusta syystä, ja se on siis poikkeus em. pääsääntöön. Tämä kuvastaa työoikeudessa vallitsevaa heikomman osapuolen – työntekijän – suojelun periaatetta. Jos määräaikaisia työsopimuksia saisi tehdä täysin vapaasti, olisi se äkkiä työsopimusten päätyyppi, sillä määräaikaisen sopimuksen päättyminen tapahtuu automaattisesti ennalta sovittuna ajankohtana (joko selkeä kalenteripäivämäärä tai esim. tietyn projektin valmistuminen) eikä päättyminen edellytä irtisanomisperusteen käsilläoloa. Määräaikaisen työsopimuksen kestäessä työnantajalla ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta tarjota määräaikaiselle työntekijälle uutta työtä, mikäli sellaista tulee kesken sopimuskauden tarjolle – mutta tästä on esitetty toisenlaistakin tulkintaa josta lisää alempana. Se on kuitenkin selvää, ettei työnantajalla ole määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä takaisinottovelvollisuutta.
Oikeuskirjallisuudessa esitetään hieman ristiriitaisia näkemyksiä siitä, milloin määräaikaisen työsopimuksen edellytyksenä olevan perustellun syyn olemassaoloa tulee tarkastella. Toisessa ääripäässä on tulkinta, jonka mukaan riittää, että määräaikaisen työsopimuksen tekohetkellä työnantajalla on ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen. Toisessa ääripäässä perustellun syyn olemassaoloa joudutaan – joissain tilanteissa – arvioimaan myös määräaikaisen työsopimuskauden kestäessä.
Vain määräaikaisen sopimuksen tekohetki merkitsee
Moilanen, Juha-Matti: Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet, 2013, s. 159:
"Määräaikaisuuden perustetta tarkastellaan sopimuksentekohetkellä vallinneiden olosuhteiden nojalla. Riittää, että peruste määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on ollut olemassa työsopimusta tehtäessä. Tällöin määräaikainen työsopimus päättyy normaalisti määräajan kuluttua umpeen, elleivät työntekijä ja työnantaja toisin sovi."Paanetoja-Tikkanen: Osa-aikatyön juridiikkaa, 2016, s. 82:
"Perusteen on oltava olemassa määräaikaista työsopimusta solmittaessa."Myös tekohetken jälkeisillä tapahtumilla on merkitystä
Koskinen, Seppo: Työhönotto ja työsopimuksen ehdot, 2008, s. 326-326:
"Määräaikaisuuden perustetta tarkastellaan lähtökohtaisesti sopimuksen tekemishetken mukaisesti. Tällainen arviointi koskee luontevasti esimerkiksi sijaisuuksia tai tietyn ruuhkan purkamisia. Kaikki määräaikaiset työsopimukset eivät kuitenkaan perustu yksilöitävissä olevaan konkreettiseen ja muuttumattomaan perusteeseen. Tällöin arvioinnissa on merkitystä myös sopimuksen tekemishetken jälkeisillä tapahtumilla. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste muuttuu tai poistuu ajan myötä. Esimerkiksi työ voi muuttua määräaikaisesta vakinaiseksi. Jos työsopimuksen alkuperäinen sisältö ei olennaisilta kohdiltaan vastaa nykyistä, sopimus on muutettava todellisen sisällön mukaiseksi. Kyse ei ole alkuperäisen työsopimuksen katsomisesta pätemättömäksi vaan työsopimuksen oikean sisällön vahvistamisesta. Perusteettoman määräaikaisen työsopimuksen kohdalla tämä on todettu suoraan laissa (TSL 1:3: ”on pidettävä”). Tällainen työsopimus on suoraan lain nojalla toistaiseksi voimassa oleva."Rautiainen-Äimälä: Työsopimusoikeus, 2008, s. 41
"Määräaikainen työsopimus voi muuttua eräin edellytyksin toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi. Muutos voi tapahtua joko sopimalla tai yksipuolisesti. Yksipuolisia muutoksia ovat sopimuskauden hiljainen pidennys ja määräaikaisen työsopimuksen perusteena olevan perustellun syyn puuttuminen tai poistuminen." (huomaa "poistuminen")
Onko työnantajalla velvollisuus tarjota määräaikaisille työntekijöille sopivaa uutta työtä, mikäli sellaista tulee tarjolle määräaikaisen työsopimuksen kestäessä?
"Perusteltuna syynä on [hallituksen esityksessä] edelleen mainittu "tietyn tilauksen" valmistamisen tai toimittamisen kestoaika, jos tilauksen toimittaminen edellyttää "välttämättä" vain tilapäistä työvoiman lisäystä siksi, että työnantajalla on "perusteltu aihe olettaa, että kyseisen toimittamisen jälkeen hänellä ei ole tarjota" määräajaksi palkatuille työntekijöille uutta työtä."
Alaviitteesta löytyy seuraava: "Jos työnantajan oletus myöhemmästä työvoiman tarpeestaan osoittautuu virheelliseksi, työnantajalla on velvollisuus tarjota määräaikaisen työsopimuksen kestäessä tehtäväksi saamiaan töitä, jos tässä tarkoitetut määräaikaiset työntekijät suoriutuisivat po. töistä."
Tuosta alaviitteestä saa sen käsityksen, että määräaikaisen työsopimuskauden kestäessä työnantajalla olisi jonkinlainen työsopimuslain 7:4 §:ää muistuttava työn tarjoamisvelvollisuus. Teoksessa Hietala-Kaivanto-Schön: Vuokratyö, 2014, s. 156 todetaan sama asia kuin Tiitis-Krögerissä ja viitataan heidän teoksen em. kohtaan.
Tällaiselle muun työn tarjoamisvelvollisuudelle löytyy epäsuorasti tukea oikeuskäytännöstä, ainakin KKO:2008:29. Tapauksessa sairaanhoitopiiri oli palkannut hengityshalvauspotilaalle lähihoitajan määräaikaiseen työsuhteeseen niin, että työsopimus päättyi, kun potilaan hoidon tarve lakkasi. Hoidon tarve lakkasi, kun potilas kuoli. Työntekijä riitautti työsuhteen päättymisen sillä perusteella, että määräaikaiselle työsopimukselle ei ollut perusteltua syytä mm. siksi, että työnantajalla olisi ollut mahdollisuus sijoittaa hänet muihin lähihoitajan töihin. Ratkaisun 6 kohdan mukaan:
"Esitetyn selvityksen mukaan kuntayhtymällä on ollut kerrallaan useita tällaisen hoidon tarpeessa olevia potilaita, ja hoidon tarve on myös jatkuva. Yhden potilaan hoitoon tarvitaan yleensä useita hoitajia. Vaikka otetaan huomioon hoitosuhteen henkilökohtainen luonne, kuntayhtymällä voidaan katsoa olevan tätäkin työtä tarjolla siinä määrin, ettei työvoiman tarve ole täysin sattumanvaraista. Tämän lisäksi kuntayhtymän sairaaloissa palvelee myös muutoin lähihoitajia. Kuntayhtymällä on siten mahdollisuus silloin, jos hengityshalvauspotilaan hoitotyötä ei ole tarjolla, siirtää ja tarvittaessa kouluttaa tässä työssä olleita lähihoitajia sairaalatyöhön."Vaikka määräaikaiselta työsopimukselta katsottiin puuttuvan perusteltu syy jo pelkästään siitä syystä, että hengityshalvaushoitajan työtä oli tarjolla pysyvästi, niin KKO nosti toisena perusteena esiin sen, että työntekijä olisi ollut sijoitettavissa ja tarvittaessa koulutettavissa muihin lähihoitajan töihin.
Alan itse kallistua siihen tulkintaan, että työnantajalla on määräaikaisen työsopimuksen kestäessä velvollisuus tarjota muita tarjolle tulevia, työntekijälle sopivia töitä, ja mikäli määräaikaisuuden peruste katoaa kokonaan esimerkiksi työvoiman tarpeen muututtua pysyväksi, muuttuu määräaikainen työsopimus toistaiseksi voimassa olevaksi. Perusteluina ainakin:
- Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on työsopimuksen päätyyppi, josta voidaan poiketa vain perustellusta syystä. Työnantajalla on näyttötaakka määräaikaisuuden perusteen asianmukaisuudesta.
- Koska määräaikainen työsopimus päättyy automaattisesti ennalta sovittuna ajankohtana, työntekijä on työsopimuslain irtisanomissuojan ulkopuolella.
- Työsopimuslain yhtenä tavoitteena selkeästi kuitenkin on työntekijöiden työsuhteiden jatkumisen turvaaminen, joka ilmenee mm. siinä, että työnantajalla on aina ennen työntekijän irtisanomista velvollisuus pyrkiä uudelleensijoittamaan ja tarvittaessa kouluttaa työntekijä johonkin muuhun tarjolla olevaan työhön.
- Mikäli työnantaja on irtisanonut työntekijän taloudellisin ja tuotannollisin syin, mutta irtisanomisaikana tarjolle tulee uutta työtä, työnantaja on velvollinen työsuhteen jatkumisen turvaamiseksi peruuttamaan irtisanomisen – käytännössä siis tarjoamaan tarjolle tullutta uutta työtä. Voisiko tästä hieman vetää analogiaa siihen, jos määräaikaisen työsopimuskauden kestäessä tarjolle tulee uusia töitä, joilla työsuhteen jatkuminen voitaisiin turvata?
- Työnantajalta edellytetään määräaikaisen työsopimuksen solmimista harkitessaan huolellista arviointia työn tilapäisyydestä ja työvoiman tarpeesta (tai siis siitä ettei tarvetta ole) määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, että työnantaja yksin kantaa riskin virhearvioinnistaan ja olisi siten velvollinen tarjoamaan määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevälle työntekijälle tarjolle tulevia hänelle sopivia töitä, jolla turvattaisiin työsuhteen jatkuminen.
19.12.2016
Koeaikapurun perustelemisesta oikeuskirjallisuudessa
Riittääkö koeaikapurun perusteeksi pelkästään vetoaminen työsopimuksen koeaikaehtoon?
Tästä asiasta on oikeuskirjallisuudessa esitetty täysin päinvastaisia näkemyksiä. Ohessa yhteenveto, josta jokainen voi valita omaan maailmankuvaan parhaiten sopivan vaihtoehdon!
Ei tarvitse perustella
Hietala-Kahri-Kairinen-Kaivanto: Työsopimuslaki käytännössä, Talentum 2016, s. 538:
Tästä asiasta on oikeuskirjallisuudessa esitetty täysin päinvastaisia näkemyksiä. Ohessa yhteenveto, josta jokainen voi valita omaan maailmankuvaan parhaiten sopivan vaihtoehdon!
Ei tarvitse perustella
Hietala-Kahri-Kairinen-Kaivanto: Työsopimuslaki käytännössä, Talentum 2016, s. 538:
"Aiemman lain perusteluissa todettiin nimenomaisesti, että kun työsopimus koeaikana puretaan koeaikaan vetoamalla, päättämisperusteeksi riittää pelkkä koeaikaan vetoaminen. Sama kanta pätee edelleen. Näin ollen työsopimuslain 9 luvun 5 §:n mukaisessa kirjallisessa ilmoituksessa on tällaisissa tapauksissa riittävä vedota koeaikaan."Rautiainen-Äimälä: Työsopimuslaki, 2008, s. 51:
"Työnantaja purkaa työsopimuksen koeaikana tavallisimmin sen vuoksi, että työntekijän työsuoritus ei vastaa työnantajan asettamia vaatimuksia. Purkamisen perusteeksi riittää pelkkä koeaika. Koska työsopimuksen purkaminen koeajalla ei edellytä työntekijän moitittavaa menettelyä, koeaikana puretun työsopimuksen päättämisperusteeksi ei tarvitse myöskään ilmoittaa muuta kuin koeaika (TSL 7:2)."Moilanen, Juha-Matti: Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsopimukset, 2013, s. 174:
"Vedotessaan koeaikaan työsuhdetta päätettäessä työnantajan ei tarvitse ilmoittaa purkamiselle tarkempaa syytä. Pelkkä vetoaminen koeaikaan riittää. Työnantajan on kuitenkin koeaikapurunkin osalta velvollisuus noudattaa työsopimuslain 9:2.1:n säännöstä, jonka mukaan työntekijälle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä eli lähinnä siitä, onko koeaika voimassa vai ei."Hietala-Kaivanto: Työsopimus ja johtajasopimus, 2012, s. 54
"Koeaikana voidaan työsopimus puolin ja toisin purkaa päättymään heti ilman irtisanomisaikaa. Pelkkä vetoaminen koeaikaan on sinänsä riittävä peruste työsopimuksen purkamiseen, kunhan purkuilmoitus tehdään koeajan kuluessa. Koeaikana eivät siten ole voimassa työsopimuslain irtisanomis- ja purkuperusteet."Tarvitsee perustella
Koskinen-Nieminen-Valkonen: Työsuhteen päättäminen, 2012, s. 50-51:
"Työnantaja ei voi ilmoittaa koeaikapurun syyksi pelkkää koeaikaa, jos työntekijä pyytää saada tietoonsa työsuhteen purkamiseen johtaneet syyt. Pelkkä koeaika ei ole työnantajan tiedossa oleva koeaikapurun syy. Koeaika on vain se ajankohta, jonka kuluessa työnantaja voi käyttää normaaleista päättämisperusteista poikkeavia purkamisen syitä. Jos työnantaja ei vetoa mihinkään työntekijän moitittavaan menettelyyn, hänen on ilmoitettava tästäkin työntekijälle. Vaikka hallituksen esityksessä ei suoraan todeta, että koeaikapurun syiden ilmoittamisen osalta aikaisempi oikeustila muuttuu, säännöstä on silti tulkittava tällä tavoin."
Bruun-von Koskull: Työoikeuden perusteet, 2012, s. 39:
"Eräät menettelytapaa koskevat säännöksetkin korostavat sitä, että koeaikapurkuun tulee olla hyväksyttävä syy. Ennen sopimuksen purkamista on työntekijää kuultava työsopimuksen mahdollisen päättämisen syystä (TSL 9:2.1). Kuulemisessa työntekijälle varataan mahdollisuus esittää näkemyksensä työnantajan antamista tiedoista. Viimeistään kuulemistilaisuudessa työnantajan olisi esitettävä ne tosiseikat, joiden perusteella työnantaja harkitsee käyttävänsä oikeutta koeaikapurkuun. Kuulemistilaisuudessa osapuolilla on mahdollisuus selvittää mahdollisia väärinkäsityksiä ja työntekijällä on mahdollisuus esittää aiotusta purkamisesta oma mielipiteensä.
Jos työnantaja käyttää oikeuttaan koeaikapurkuun, on työnantajan työntekijän pyynnöstä ilman aiheetonta viivytystä annettava työntekijälle kirjallisesti tieto purkamisen syistä ja työsuhteen päättymispäivästä (TSL 9:5). Tämä tiedottamisvelvollisuus on omiaan korostamaan työnantajan velvollisuutta harkita sitä, onko hänellä riittävät perusteet koeaikapurkuun. Kirjallisen perustelun pohjalta työntekijällä on mahdollisuus arvioida, onko työnantajan peruste asiallinen ja hyväksyttävä."
Tiitinen-Kröger: Työsopimusoikeus, 2013, s. 690-691:
"TSL 9:4:n edeltäjän 1970TSL 47d §:n hallituksen esityksen perustelujen mukaan individuaaliperusteisten päättämisten yhteydessä "voidaan edellyttää tarkempaa perusteiden selvittämistä kuin työnantajan taloudelliseen tilanteeseen perustuvissa tilanteissa". Työnantajan antamasta selvityksessä onkin käytävä ilmi, mitä velvoitteitaan työntekijä on rikkonut tai laiminlyönyt tai millä perusteella työnantaja pitää työntekijän menettelyä moitittavana. Samaisen hallituksen esityksen perustelujen mukaan työnantajan purettua koeaikaisen työsopimuksen selvitykseksi "riittäisi nykykäytännön mukaan koeaikaan vetoaminen". Perustelujen mukaan näyttää siis siltä, että koeaikaisen työsopimuksen purkamisen perusteeksi voidaan ilmoittaa vain "koeaika".
Toisaalta voidaan todeta, että silloinkin kun työsopimus aiotaan purkaa koeajan perusteella, työnantajan on jo TSL 9:2:ssä tarkoitetussa kuulemistilaisuudessa ilmoitettava työntekijälle ne syyt, joiden johdosta työntekijää halutaan kuulla. Kuulemisen merkitys mitätöityy, jos työnantajan ei tuolloinkaan tarvitse perustella purkamisen perusteita millään tavoin. Mahdollisia väärinkäsityksiäkään ei kyetä korjaamaan ilman asiallista mielipiteiden vaihtoa."
18.12.2016
Liukuvasta työajasta
Ohessa muutamia tärkeitä ja mielenkiintoisia kysymyksiä liukuvasta työajasta.
Liukuvasta työajasta on sovittava
Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää käyttämään liukuvaa työaikaa, eikä työntekijä voi omin päin alkaa liu'uttamaan – liukuvasta työajasta on sovittava työnantajan ja työntekijän kesken. Työaikalaki ei kuitenkaan edellytä liukuvan työajan sopimukselta määrämuotoa. Sopimus voi olla kirjallinen, sähköinen, suullinen tai konkludenttinen (eli hiljainen). Konkludenttisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että mitään varsinaista sopimusta ei solmita – edes suullisesti – vaan sopimus syntyy, kun osapuolet käyvät kaikessa hiljaisuudessa toimimaan sopimuksen mukaisesti. Hiljainen sopiminen liukuvasta työajasta voi tapahtua esimerkiksi seuraavasti: työnantaja ilmoittaa liukuvan työajan ehdot intrassa, jonka jälkeen liukuvasta työajasta kiinnostuneet työntekijät alkavat hyödyntämään liukuvaa työaikaa työnantajan julkistamien ehtojen mukaisesti.
Liukuva työaika on työntekijälle myönnetty etuus
On tärkeää muistaa, että työnantaja ei voi velvoittaa työntekijää "hyödyntämään" liukuvaa työaikaa kiiretilanteissa. Työntekijä voi varsin hyvin päättää, että tekee tänään lyhemmän päivän, vaikka työpaikalla olisi tulipalokiire. Tämän vuoksi työnantajan ei kannata sopia liukuvasta työajasta tietyillä ehdoilla tästä ikuisuuteen. Työnantajan on järkevää varata oikeus muuttaa liukuvan työajan ehtoja tai lakkauttaa järjestely kokonaan.
Liukuvan työajan enimmäiskertymälle eli "saldorajalle" on yläraja (tai sitten ei)
Työaikalain mukaan liukuvan työajan enimmäiskertymä voi olla enintään 40 tuntia. Tästä voidaan kuitenkin työehtosopimuksella sopia toisin. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaan paikallisesti voidaan sopia siitä, että enimmäiskertymä voi olla jopa 120 tuntia.
Lisäksi oikeuskirjallisuudessa ainakin teoksessa Kairinen-Hietala-Ojanen: Paikallinen sopiminen ja sopimukset, Talentum 2015, s. 248 esitetään, että ns. edullisemmuussäännön nojalla liukuvan työajan enimmäiskertymä voidaan sopia yli työaikalain maksimin. Edullisemmuussäännöllä tarkoitetaan yksinkertaistaen sitä sääntöä, että "aina voidaan sopia lakia ja tessejä paremmista ehdoista". Edullisemmuussääntö ei ole poikkeukseton, eikä ole lainkaan varmaa, että liukuvan työajan enimmäiskertymästä sopiminen yli työaikalain maksimin olisi edullisemmuussäännön nojalla mahdollista. Mutta ei se ihan mahdoton ajatus ole, koska liukuva työaika on työntekijälle myönnetty etuus ja täysin hänen kontrolloitavissa, jolloin jos työntekijä kokee väljemmät liukumarajat itselleen edullisemmaksi, on liukumarajoista sopiminen edullisemmuussäännön nojalla yli työaikalain maksimin ehkä mahdollista.
Mitä tapahtuu jos enimmäiskertymä ylitetään?
Kyse on siinä kohtaa lähtökohtaisesti ylityöstä – mutta jotkut työehtosopimukset mahdollistavat säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäispituudesta ja työajan keskimääräistämisestä sopimista, jolloin voidaan siinä hetkessä, kun saldoraja tuli täyteen, sopia, että yli menevät tunnit tasoitetaan (eli pidetään vapaana) jollain aikavälillä (eli tasoittumisjaksolla). Tällä tavalla ylityön muodostuminen voidaan yksittäistapauksessa kiertää sopimalla.
Liukuvasta työajasta on sovittava
Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää käyttämään liukuvaa työaikaa, eikä työntekijä voi omin päin alkaa liu'uttamaan – liukuvasta työajasta on sovittava työnantajan ja työntekijän kesken. Työaikalaki ei kuitenkaan edellytä liukuvan työajan sopimukselta määrämuotoa. Sopimus voi olla kirjallinen, sähköinen, suullinen tai konkludenttinen (eli hiljainen). Konkludenttisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että mitään varsinaista sopimusta ei solmita – edes suullisesti – vaan sopimus syntyy, kun osapuolet käyvät kaikessa hiljaisuudessa toimimaan sopimuksen mukaisesti. Hiljainen sopiminen liukuvasta työajasta voi tapahtua esimerkiksi seuraavasti: työnantaja ilmoittaa liukuvan työajan ehdot intrassa, jonka jälkeen liukuvasta työajasta kiinnostuneet työntekijät alkavat hyödyntämään liukuvaa työaikaa työnantajan julkistamien ehtojen mukaisesti.
Liukuva työaika on työntekijälle myönnetty etuus
On tärkeää muistaa, että työnantaja ei voi velvoittaa työntekijää "hyödyntämään" liukuvaa työaikaa kiiretilanteissa. Työntekijä voi varsin hyvin päättää, että tekee tänään lyhemmän päivän, vaikka työpaikalla olisi tulipalokiire. Tämän vuoksi työnantajan ei kannata sopia liukuvasta työajasta tietyillä ehdoilla tästä ikuisuuteen. Työnantajan on järkevää varata oikeus muuttaa liukuvan työajan ehtoja tai lakkauttaa järjestely kokonaan.
Liukuvan työajan enimmäiskertymälle eli "saldorajalle" on yläraja (tai sitten ei)
Työaikalain mukaan liukuvan työajan enimmäiskertymä voi olla enintään 40 tuntia. Tästä voidaan kuitenkin työehtosopimuksella sopia toisin. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaan paikallisesti voidaan sopia siitä, että enimmäiskertymä voi olla jopa 120 tuntia.
Lisäksi oikeuskirjallisuudessa ainakin teoksessa Kairinen-Hietala-Ojanen: Paikallinen sopiminen ja sopimukset, Talentum 2015, s. 248 esitetään, että ns. edullisemmuussäännön nojalla liukuvan työajan enimmäiskertymä voidaan sopia yli työaikalain maksimin. Edullisemmuussäännöllä tarkoitetaan yksinkertaistaen sitä sääntöä, että "aina voidaan sopia lakia ja tessejä paremmista ehdoista". Edullisemmuussääntö ei ole poikkeukseton, eikä ole lainkaan varmaa, että liukuvan työajan enimmäiskertymästä sopiminen yli työaikalain maksimin olisi edullisemmuussäännön nojalla mahdollista. Mutta ei se ihan mahdoton ajatus ole, koska liukuva työaika on työntekijälle myönnetty etuus ja täysin hänen kontrolloitavissa, jolloin jos työntekijä kokee väljemmät liukumarajat itselleen edullisemmaksi, on liukumarajoista sopiminen edullisemmuussäännön nojalla yli työaikalain maksimin ehkä mahdollista.
Mitä tapahtuu jos enimmäiskertymä ylitetään?
Kyse on siinä kohtaa lähtökohtaisesti ylityöstä – mutta jotkut työehtosopimukset mahdollistavat säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäispituudesta ja työajan keskimääräistämisestä sopimista, jolloin voidaan siinä hetkessä, kun saldoraja tuli täyteen, sopia, että yli menevät tunnit tasoitetaan (eli pidetään vapaana) jollain aikavälillä (eli tasoittumisjaksolla). Tällä tavalla ylityön muodostuminen voidaan yksittäistapauksessa kiertää sopimalla.
21.9.2016
YT-neuvottelujen käyminen "kerroksittain"
Lähtökohtahan YT-neuvotteluissa on se, että mitään ei päätetä, ennen kuin neuvottelut – vähentämistarpeesta riippuen 2 tai 6 viikkoa – on käyty loppuun. Henkilöstön edustajien kanssa voidaan kuitenkin sopia siitä, että neuvotteluveloite on täytetty jo aikaisemmin, jonka jälkeen työnantaja saa tehdä päätöksiä.
Kirjoitin aiemmin VVO:n YT-riidasta, jossa em. pääsäännöstä poikkeavasti käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, että työnantaja sai nimetä irtisanottavia työntekijöitä jo neuvottelujen aikana, kun vähentämistarpeesta oli ensin päästy henkilöstön edustajien kanssa yksimielisyyteen ja kun irtisanomiset toimitettiin vasta neuvottelujen päättymisen jälkeen.
Isossa organisaatiomuutoksessa voisi olla käytännöllisä käydä YT-neuvottelut vaiheittain siten, että ensin neuvotellaan uuden organisaation ylätason tehtävistä ja tehdään nimitykset näihin tehtäviin. Tämän jälkeen nämä henkilöt voisivat osallistua organisaation seuraavan tason tehtäviä koskeviin neuvotteluihin – ja niin edespäin kerros kerrokselta uusi organisaatio muodostuu YT:iden kuluessa.
Tämä saattaa olla mahdollista:
Neuvottelujen alussa tulisi henkilöstön edustajien kanssa selkeästi sopia, että neuvottelut käydään tällä tavalla kerroksittain ja neuvotteluvelvoite täytetään vaiheittain. Neuvottelujen aikana, kerros kerrokselta, työnantajan ja henkilöstön edustajien tulisi päästä sopimukseen siitä, että työnantaja on siltä osin täyttänyt neuvotteluvelvoitteensa ja saa tehdä nimityksiä – ja tästä on nimenomaan sovittava, pelkkä yksimielisyys ei riitä, sillä neuvotteluvelvoitteen täyttyminen ennen minimineuvotteluaikaa edellyttää yhteistoimintalain mukaan nimenomaan sopimista.
Neuvotteluvelvoite täyttyisi tällä tavalla sopimalla vaiheittain. Kun YT:t on kokonaisuudessaan saatettu loppuun (joko neuvottelemalla 2 tai 6 viikkoa tai sopimalla tätä aikaisemmin, että nyt on neuvoteltu riittävästi ja neuvotteluvelvoite on täytetty kaikilta osin), työnantaja voisi irtisanoa uudessa organisaatiossa työtä vaille jääneet työntekijät.
Kirjoitin aiemmin VVO:n YT-riidasta, jossa em. pääsäännöstä poikkeavasti käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, että työnantaja sai nimetä irtisanottavia työntekijöitä jo neuvottelujen aikana, kun vähentämistarpeesta oli ensin päästy henkilöstön edustajien kanssa yksimielisyyteen ja kun irtisanomiset toimitettiin vasta neuvottelujen päättymisen jälkeen.
Isossa organisaatiomuutoksessa voisi olla käytännöllisä käydä YT-neuvottelut vaiheittain siten, että ensin neuvotellaan uuden organisaation ylätason tehtävistä ja tehdään nimitykset näihin tehtäviin. Tämän jälkeen nämä henkilöt voisivat osallistua organisaation seuraavan tason tehtäviä koskeviin neuvotteluihin – ja niin edespäin kerros kerrokselta uusi organisaatio muodostuu YT:iden kuluessa.
Tämä saattaa olla mahdollista:
Neuvottelujen alussa tulisi henkilöstön edustajien kanssa selkeästi sopia, että neuvottelut käydään tällä tavalla kerroksittain ja neuvotteluvelvoite täytetään vaiheittain. Neuvottelujen aikana, kerros kerrokselta, työnantajan ja henkilöstön edustajien tulisi päästä sopimukseen siitä, että työnantaja on siltä osin täyttänyt neuvotteluvelvoitteensa ja saa tehdä nimityksiä – ja tästä on nimenomaan sovittava, pelkkä yksimielisyys ei riitä, sillä neuvotteluvelvoitteen täyttyminen ennen minimineuvotteluaikaa edellyttää yhteistoimintalain mukaan nimenomaan sopimista.
Neuvotteluvelvoite täyttyisi tällä tavalla sopimalla vaiheittain. Kun YT:t on kokonaisuudessaan saatettu loppuun (joko neuvottelemalla 2 tai 6 viikkoa tai sopimalla tätä aikaisemmin, että nyt on neuvoteltu riittävästi ja neuvotteluvelvoite on täytetty kaikilta osin), työnantaja voisi irtisanoa uudessa organisaatiossa työtä vaille jääneet työntekijät.
Pienen yrityksen asiantuntijatyötä tekevien työntekijöiden työajan seurannasta
Pienessä (ja miksei suuremmassakin) yrityksessä, jossa tehdään itsenäistä asiantuntijatyötä, on työajan seuranta yleensä typerää; kenenkään työn tuloksellisuus ei riipu juuri millään tavalla työpaikalla vietetystä ajasta vaan ajatuksista ja ideoista, joita voi pulpahtaa päähän vaikka suihkussa tai autolla ajaessa – toki myös toimistolla. Työajan seuraaminen aiheuttaa vain pahaa mieltä ja turhaa työtä kaikille.
Työajan seurannan järjestämiseen on monenlaisia keinoja käsipelillä pyöritettävistä excel-taulukoista kellokorttiin ja kännykällä tai tietokoneella tehtäviin sisään- ja uloskirjauksiin. Ohessa hieman työaikalain säännöksiä venytellen helppoja tapoja järjestää seuranta.
100 % etätyö
Työnantajan ei (lähtökohtaisesti) tarvitse seurata etätyötä tekevän työntekijän työaikaa, sillä etätyöntekijä ei ole (lähtökohtaisesti) työaikalain piirissä. Voidaan siis sopia, että työntekijä tekee 100 %:sti etätyötä. Toimistolle saa toki tulla, mutta työnantaja ei velvoita siihen.
Tämä edellyttää sitä, että työ on aidosti itsenäistä ajasta ja paikasta riippumatonta työtä, eikä voida katsoa työnantajan asiaksi seurata missä ja milloin työntekijä sitä tekee. Tilanne on toisenlainen, jos työ on vaikkapa asiakaspalvelua, jota on tehtävä tiettyyn aikaan päivästä, jolloin riippumatta siitä, että sitä voidaan tehdä vaikka kesämökiltä käsin, työntekijä on työaikalain piirissä ja työnantajan on seurattava työaikaa.
"Kiinteä työaika"
Työnantaja voi ilmoittaa, että meillä tehdään joka päivä 7,5 tuntia töitä päivässä. Työaikakirjanpitoon kirjataan jokaiselle päivälle 7,5 tuntia. Jousto perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Työnantaja ei puutu siihen, jos työntekijä tekee lyhyemmän päivän. Toisaalta pidemmät päivät tulkitaan siten, että työntekijä on vapaaehtoisesti halunnut jäädä työpaikalle 7,5 tunnin jälkeen.
Ongelmana tässä on tietysti se, että työntekijän ei todellakaan ole pakko tehdä minuuttiakaan yli 7,5 tuntia töitä päivässä – vaikka olisi miten kiiretilanne. Varsinkin jos työnantajalla ja työntekijällä menee jostain syystä sukset ristiin, ollaan tilanteessa, jossa joustoa ei enää löydy suuntaan eikä toiseen, vaan työntekijä kököttää työpaikalla 7,5 tuntia päivässä, oli töitä tai ei.
Lisäksi voidaan katsoa, että pitkät päivät ovat ylityötä, jos työnantaja tietoisena työntekijän suuresta työkuormasta hiljaa hyväksyy sen, että työntekijä jää töihin 7,5 tunnin jälkeen.
Kiinteä työaika + kiinteä korvaus ylityöstä
Työaikalain 39.2 §:n mukaan johtajien ja esimiesten kanssa voidaan sopia, että mahdolliset lisä-, yli- ja sunnuntaityö korvataan kiinteällä kuukausittaisella korvauksella, joka perustuu johonkin arvioituun keskimääräiseen ylityömäärään kuukaudessa. Korvaus on siis joka kuukausi sama, oli ylityötä miten paljon tai vähän hyvänsä. Työnantajan ei tarvitse seurata työntekijän todellisia ylityötunteja, vaan työaikakirjanpitoon merkitään jatkuvasti se sama arvioitu tuntimäärä.
Työaikalaki mahdollistaa tällaisen sopimisen vain johtajien ja esimiesten kanssa. Kuitenkin jotkut TES:t sisältävät määräyksen, jolla tämä sopiminen on laajennettu koskemaan kaikki ko. TES:n piirissä olevia työntekijöitä.
Joten, jos TES antaa myöten, tämä työajan seurantatapa on varsin simppeli. Työaikakirjanpitoon merkitään joka päivälle 7,5 tuntia ja ylityötä kirjataan joka kuukaudelle se arvioitu tuntimäärä.
Liukuva työaika + työntekijä itse pitää kirjaa tunneista
Työntekijän kanssa voidaan sopia liukuvasta työajasta myös ilman kellokorttijärjestelmää. Työaikalaki mahdollistaa +40 kertymän, mutta TES voi mahdollistaa jopa +120 kertymän – tai joskus yläraja on poistettu kokonaan.
Työajan seurannan voi järjestää niin, että työntekijä itse pitää kirjaa tunneistaan vaikkapa excelissä ja lähettää sen työnantajalle säännöllisesti. Tämä vähentää työnantajan työtä, mutta siirtää sitä työntekijälle, joten välttämättä tästä ei ole mitään iloa. Toki jos tätä varten laaditaan helppokäyttöinen exceli, voi seuranta olla kuitenkin suhteellisen helppoa.
Työntekijän tulee itse pitää huolta siitä, että liukuvan työajan ylä- ja alarajat pysyvät sovituissa. Esimiehen tulee kuitenkin tarkistaa työntekijän lähettämä raportti ja tallettaa se.
- - - - - - - - - -
Esimiehen työsuojeluvastuu
Oli seuranta järjestetty miten hyvänsä, se ei kuitenkaan poista esimiehen vastuuta työntekijän työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. Mikäli työntekijä tekee liikaa töitä ja uupuu, esimiehen tulee puuttua asiaan.
Työajan seurannan järjestämiseen on monenlaisia keinoja käsipelillä pyöritettävistä excel-taulukoista kellokorttiin ja kännykällä tai tietokoneella tehtäviin sisään- ja uloskirjauksiin. Ohessa hieman työaikalain säännöksiä venytellen helppoja tapoja järjestää seuranta.
100 % etätyö
Työnantajan ei (lähtökohtaisesti) tarvitse seurata etätyötä tekevän työntekijän työaikaa, sillä etätyöntekijä ei ole (lähtökohtaisesti) työaikalain piirissä. Voidaan siis sopia, että työntekijä tekee 100 %:sti etätyötä. Toimistolle saa toki tulla, mutta työnantaja ei velvoita siihen.
Tämä edellyttää sitä, että työ on aidosti itsenäistä ajasta ja paikasta riippumatonta työtä, eikä voida katsoa työnantajan asiaksi seurata missä ja milloin työntekijä sitä tekee. Tilanne on toisenlainen, jos työ on vaikkapa asiakaspalvelua, jota on tehtävä tiettyyn aikaan päivästä, jolloin riippumatta siitä, että sitä voidaan tehdä vaikka kesämökiltä käsin, työntekijä on työaikalain piirissä ja työnantajan on seurattava työaikaa.
"Kiinteä työaika"
Työnantaja voi ilmoittaa, että meillä tehdään joka päivä 7,5 tuntia töitä päivässä. Työaikakirjanpitoon kirjataan jokaiselle päivälle 7,5 tuntia. Jousto perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Työnantaja ei puutu siihen, jos työntekijä tekee lyhyemmän päivän. Toisaalta pidemmät päivät tulkitaan siten, että työntekijä on vapaaehtoisesti halunnut jäädä työpaikalle 7,5 tunnin jälkeen.
Ongelmana tässä on tietysti se, että työntekijän ei todellakaan ole pakko tehdä minuuttiakaan yli 7,5 tuntia töitä päivässä – vaikka olisi miten kiiretilanne. Varsinkin jos työnantajalla ja työntekijällä menee jostain syystä sukset ristiin, ollaan tilanteessa, jossa joustoa ei enää löydy suuntaan eikä toiseen, vaan työntekijä kököttää työpaikalla 7,5 tuntia päivässä, oli töitä tai ei.
Lisäksi voidaan katsoa, että pitkät päivät ovat ylityötä, jos työnantaja tietoisena työntekijän suuresta työkuormasta hiljaa hyväksyy sen, että työntekijä jää töihin 7,5 tunnin jälkeen.
Kiinteä työaika + kiinteä korvaus ylityöstä
Työaikalain 39.2 §:n mukaan johtajien ja esimiesten kanssa voidaan sopia, että mahdolliset lisä-, yli- ja sunnuntaityö korvataan kiinteällä kuukausittaisella korvauksella, joka perustuu johonkin arvioituun keskimääräiseen ylityömäärään kuukaudessa. Korvaus on siis joka kuukausi sama, oli ylityötä miten paljon tai vähän hyvänsä. Työnantajan ei tarvitse seurata työntekijän todellisia ylityötunteja, vaan työaikakirjanpitoon merkitään jatkuvasti se sama arvioitu tuntimäärä.
Työaikalaki mahdollistaa tällaisen sopimisen vain johtajien ja esimiesten kanssa. Kuitenkin jotkut TES:t sisältävät määräyksen, jolla tämä sopiminen on laajennettu koskemaan kaikki ko. TES:n piirissä olevia työntekijöitä.
Joten, jos TES antaa myöten, tämä työajan seurantatapa on varsin simppeli. Työaikakirjanpitoon merkitään joka päivälle 7,5 tuntia ja ylityötä kirjataan joka kuukaudelle se arvioitu tuntimäärä.
Liukuva työaika + työntekijä itse pitää kirjaa tunneista
Työntekijän kanssa voidaan sopia liukuvasta työajasta myös ilman kellokorttijärjestelmää. Työaikalaki mahdollistaa +40 kertymän, mutta TES voi mahdollistaa jopa +120 kertymän – tai joskus yläraja on poistettu kokonaan.
Työajan seurannan voi järjestää niin, että työntekijä itse pitää kirjaa tunneistaan vaikkapa excelissä ja lähettää sen työnantajalle säännöllisesti. Tämä vähentää työnantajan työtä, mutta siirtää sitä työntekijälle, joten välttämättä tästä ei ole mitään iloa. Toki jos tätä varten laaditaan helppokäyttöinen exceli, voi seuranta olla kuitenkin suhteellisen helppoa.
Työntekijän tulee itse pitää huolta siitä, että liukuvan työajan ylä- ja alarajat pysyvät sovituissa. Esimiehen tulee kuitenkin tarkistaa työntekijän lähettämä raportti ja tallettaa se.
- - - - - - - - - -
Esimiehen työsuojeluvastuu
Oli seuranta järjestetty miten hyvänsä, se ei kuitenkaan poista esimiehen vastuuta työntekijän työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. Mikäli työntekijä tekee liikaa töitä ja uupuu, esimiehen tulee puuttua asiaan.
6.9.2016
Etätyöoikeuden vakiintuminen
Voiko oikeus etätyöhön vakiintua ajan kanssa?
Esimerkkitilanne: Esimies on luvannut työntekijälle, että tämä voi jatkossa tehdä töitä 100 % etätyönä. Syynä on voinut olla työntekijän muutto kauemmas työpaikasta, ja työnantaja on halunnut olla joustava. Järjestely on jatkunut vuosikaudet, mutta nyt työnantaja on muuttamassa työn järjestelyitä sillä tavalla, että etätyön tekeminen ei enää ole mahdollista tai sitä voi tehdä huomattavasti vähemmän. Työntekijä on sitä mieltä, että etätyöoikeus on työsuhteen olennainen ehto, ja se on nyt ajan kanssa vakiintunut sopimuksen veroiseksi.
Monenlaiset työsuhteen ehdot voivat ajan kanssa vakiintua – varsinkin jos ne koskevat palkkausta tai muita työsuhteeseen välittömästi liittyviä taloudellisia etuja, työ- ja vapaa-aikaa, yksittäisen työntekijän työtehtäviä samoin kuin työn järjestelyjä, jos samalla on ollut kysymys palkan määräytymisen perusteista. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin vakiintuneesti katsottu, että työnjohto-oikeuden käyttämättä jättäminen ei voine vakiintua (mm. Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, 2013, s. 775 ja Kairinen: Työoikeus perusteineen, 2004, s. 195).
Mielestäni työntekijän etätyöoikeus on työnantajan työnjohto-oikeuden käyttämättä jättämistä: etätyössä työsopimuksen mukainen työntekopaikka ei muutu, mutta työnantaja ei velvoita työntekijää tulemaan työntekopaikalle. Tämän takia se ei voisi vakiintua.
Esimerkkitilanne: Esimies on luvannut työntekijälle, että tämä voi jatkossa tehdä töitä 100 % etätyönä. Syynä on voinut olla työntekijän muutto kauemmas työpaikasta, ja työnantaja on halunnut olla joustava. Järjestely on jatkunut vuosikaudet, mutta nyt työnantaja on muuttamassa työn järjestelyitä sillä tavalla, että etätyön tekeminen ei enää ole mahdollista tai sitä voi tehdä huomattavasti vähemmän. Työntekijä on sitä mieltä, että etätyöoikeus on työsuhteen olennainen ehto, ja se on nyt ajan kanssa vakiintunut sopimuksen veroiseksi.
Monenlaiset työsuhteen ehdot voivat ajan kanssa vakiintua – varsinkin jos ne koskevat palkkausta tai muita työsuhteeseen välittömästi liittyviä taloudellisia etuja, työ- ja vapaa-aikaa, yksittäisen työntekijän työtehtäviä samoin kuin työn järjestelyjä, jos samalla on ollut kysymys palkan määräytymisen perusteista. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin vakiintuneesti katsottu, että työnjohto-oikeuden käyttämättä jättäminen ei voine vakiintua (mm. Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, 2013, s. 775 ja Kairinen: Työoikeus perusteineen, 2004, s. 195).
Mielestäni työntekijän etätyöoikeus on työnantajan työnjohto-oikeuden käyttämättä jättämistä: etätyössä työsopimuksen mukainen työntekopaikka ei muutu, mutta työnantaja ei velvoita työntekijää tulemaan työntekopaikalle. Tämän takia se ei voisi vakiintua.
Työnantajan väliaikainen tulkintaetuoikeus
Kun työnantajan ja työntekijän välillä on erimielisyyttä jonkun työsuhdetta koskevan oikeusnormin tulkinnasta, työntekijän on noudatettava työnantajan tulkintaa, kunnes tulkintaerimielisyys ratkaistaan normaalia riitautusprosessia pitkin eli esimerkiksi liittojen välisissä neuvotteluissa tai viime kädessä tuomioistuimessa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että työntekijän on väliaikaisesti noudatettava työnantajan väärääkin tulkintaa. Tämä tulkintaetuoikeus ei rajoitu vain esimerkiksi työehtosopimuksen tulkintaan vaan se koskee lainsäädäntöä, työehtosopimusta, työsopimusta – ihan kaikki työsuhdetta koskevia tai sitä sivuavia normeja.
Seuraukset työnantajan mahollisesti laittoman tulkinnan noudattamatta jättämisestä saattavat olla samat kuin laillisen työnjohtomääräyksen laiminlyönnin seuraukset, eli työnantaja voi olla oikeutettu irtisanomaan tai purkamaan työntekijän työsopimuksen.
Tulkintaetuoikeutta ei ole kirjattu lakiin. Oikeuskirjallisuudessa sen teorisoidaan juontuvan työnantajan työn johto- ja valvontaoikeudesta tai liikkeenjohtovallasta. Sille voidaan myös esittää "käytännönläheisiä" perusteita: esimerkiksi työntekijän kieltäytyessä työnantajan määräyksestä tehdä tiettyä työtä, koska ei ole ihan selvää, onko työntekijä sitä velvollinen tekemään, voidaan Kairisen sanoin todeta, että "vaikeampaa on korvata sitä vahinkoa, jonka työstä kieltäytyminen erimielisyystilanteessa aiheuttaa, kuin työntekijälle kiistanalaisen työn tekemistä aiheutuvaa vahinkoa". Toisin sanoen, se on pienempi paha, että työntekijä joutuu väliaikaisesti tekemään työtä, jota hänen ei loppujen lopuksi olisi ollut velvollisuus tehdä, kuin se, että työntekijä kieltäytyy työstä, jolloin työnantajalle aiheutuu pahimmassa tapauksessa todellista vahinkoa, kun työ jää tekemättä.
Tulkintaetuoikeutta ei saa käyttää väärin; tilanteen tulee olla aidosti tulkinnanvarainen. Esimerkiksi jos jostain asiasta on ihan päivän selvä määräys työehtosopimuksesta, työnantaja ei voi rikkoa sitä tulkintaetuoikeuteen vedoten.
Lisäksi tulkintaetuoikeuden edelle menee aina työntekijän oikeus työturvallisuuslain 4:23 §:n mukaisesti pidättäytyä vaarallisesta työstä:
Seuraukset työnantajan mahollisesti laittoman tulkinnan noudattamatta jättämisestä saattavat olla samat kuin laillisen työnjohtomääräyksen laiminlyönnin seuraukset, eli työnantaja voi olla oikeutettu irtisanomaan tai purkamaan työntekijän työsopimuksen.
Tulkintaetuoikeutta ei ole kirjattu lakiin. Oikeuskirjallisuudessa sen teorisoidaan juontuvan työnantajan työn johto- ja valvontaoikeudesta tai liikkeenjohtovallasta. Sille voidaan myös esittää "käytännönläheisiä" perusteita: esimerkiksi työntekijän kieltäytyessä työnantajan määräyksestä tehdä tiettyä työtä, koska ei ole ihan selvää, onko työntekijä sitä velvollinen tekemään, voidaan Kairisen sanoin todeta, että "vaikeampaa on korvata sitä vahinkoa, jonka työstä kieltäytyminen erimielisyystilanteessa aiheuttaa, kuin työntekijälle kiistanalaisen työn tekemistä aiheutuvaa vahinkoa". Toisin sanoen, se on pienempi paha, että työntekijä joutuu väliaikaisesti tekemään työtä, jota hänen ei loppujen lopuksi olisi ollut velvollisuus tehdä, kuin se, että työntekijä kieltäytyy työstä, jolloin työnantajalle aiheutuu pahimmassa tapauksessa todellista vahinkoa, kun työ jää tekemättä.
Tulkintaetuoikeutta ei saa käyttää väärin; tilanteen tulee olla aidosti tulkinnanvarainen. Esimerkiksi jos jostain asiasta on ihan päivän selvä määräys työehtosopimuksesta, työnantaja ei voi rikkoa sitä tulkintaetuoikeuteen vedoten.
Lisäksi tulkintaetuoikeuden edelle menee aina työntekijän oikeus työturvallisuuslain 4:23 §:n mukaisesti pidättäytyä vaarallisesta työstä:
Jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän omalle tai muiden työntekijöiden hengelle tai terveydelle, työntekijällä on oikeus pidättäytyä tällaisen työn tekemisestä.Työnantaja kuitenkin vastaa seurauksista, joita väärä tulkinta saattaa työntekijälle aiheuttaa, eli työnantaja voi joutua maksamaan työntekijälle vahingonkorvausta. Mielipahaa ei Suomessa korvata, joten vahingonkorvaus tullee kyseeseen vain, jos tulkintaerimielisyys koskee jollain tapaa työsuhde-etuuksia.
23.2.2016
Työntekijän oikeus tehdä sivutöitä päätyösuhteen ulkopuolella
Saako työntekijä tehdä sivutyötä päätyösuhteensa ulkopuolella?
Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemaliaan työllä, ammatilla tai elinkeinona. Tätä oikeutta on kuitenkin työsopimuslaissa rajoitettu, jos henkilö on jo työsuhteessa toiseen työnantajaan.
Sivutyön tekemistä rajoittaa työsopimuslain 3:3.1 § eli kilpailevan toiminnan kielto sekä jossain määrin myös 3:1 §:n toinen virke eli yleinen lojaliteettivelvoite.
Työsopimuslain 3:3.1 §:n mukaan
Tarvitseeko sivutyön tekemisestä ilmoittaa?
Pakko ei ole, mutta "hyvään työmarkkinatapaan" saattaa kuulua ainakin joissakin tilanteissa se, että työntekijä ilmoittaa työnantajalle etukäteen sivutoimestaan. (Kairinen – Koskinen – Nieminen – Ullakonoja – Valkonen: Työoikeus, 2006 s. 480).
Työsopimuksessa voidaan sopia, että työntekijä on aina velvollinen ilmoittamaan sivutoimestaan työnantajalle. Tämä on ihan järkevää jo siksi, että työnantaja voi siinä kohtaa omalta osaltaan arvioida, onko kyse kilpailevasta toiminnasta, ja samalla voidaan keskustella ajankäytöstä sivutyöhön.
Voidaanko työsopimuksessa pätevästi sopia, että työntekijä tarvitsee sivutyön tekemiseen aina työnantajan luvan?
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, koska tästä ovat kaikki työoikeuden asiantuntijat jotain eri mieltä.
Ei voida sopia rajoituksista (kuten tuollaine lupamenettely):
Näen Äimälän ja Rautiaisen sekä Saarisen tulkinnat tosi rohkeina. Hallituksen esityksen mukaan tuo työsopimuslain kilpailukieltosäännös on perusoikeuden rajoitus; sitä tulisi varmaan tulkita suppeasti.
Varsinkin jos kyseessä olisi osa-aikainen työntekijä, tuntuisi sellainen työsopimuksen ehto, jossa työntekijän on aina saatava työnantajan lupa mihin tahansa sivutoimeen, vähintään työsopimuslain 10:2 §:n tarkoittamalla tavalla kohtuuttomalta. Tiitisen ja Krögerin mukaan tällainen ehto olisi saman tien mitätön, koska työsopimuslain 3:3 §:n 1 ja 2 momentit ovat pakottavaa oikeutta ja niissä kielletään vain kilpailevat sivutoimet.
Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemaliaan työllä, ammatilla tai elinkeinona. Tätä oikeutta on kuitenkin työsopimuslaissa rajoitettu, jos henkilö on jo työsuhteessa toiseen työnantajaan.
Sivutyön tekemistä rajoittaa työsopimuslain 3:3.1 § eli kilpailevan toiminnan kielto sekä jossain määrin myös 3:1 §:n toinen virke eli yleinen lojaliteettivelvoite.
Työsopimuslain 3:3.1 §:n mukaan
Työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.Työsopimuslain 3:1 §:n toisen virkkeen mukaan
Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.Työsopimuslain hallituksen esityksen (HE 157/2000) sivulla 79 on avattu tarkemmin 3:3.1 §:n taustaa ja käytännön soveltamista sivutyön osalta:
Työntekijän toiminnan sallittavuutta arvioitaessa olisi aina otettava huomioon sekä työn luonne että työntekijän asema. Säännöksen tulkinnassa olisi otettava huomioon oikeutta työhön ja elinkeinonvapautta koskeva perustuslain 18 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemaliaan työllä, ammatilla tai elinkeinona. Ehdotettu säännös olisi voimassa olevan [eli nyt jo vanhan] työsopimuslain 16 §:n tapaan lailla säädetty tämän perusoikeuden rajoitus.
Kilpailevaa toimintaa koskeva rajoitus ei tarkoita, että työnantajana olisi yksinoikeus työntekijänsä työvoimaan. Esimerkiksi osaaikatyötä tekevällä ja lomautetulla työntekijällä olisi, jo mainittu perustuslain säännös huomioon ottaen, oikeus hakeutua toisellekin työnantajalle ammattinsa mukaisiin töihin, ellei työtehtävien erityisluonteesta johtuisi muuta. Jos tässä pykälässä tarkoitetusta rajoituksesta ei muuta johtuisi, työntekijällä olisi oikeus päättää vapaa-aikansa käyttämisestä esimerkiksi sivutoimessa.Eli kyllä sivutöitä lähtökohtaisesti saa tehdä. Työntekijällä on oikeus käyttää vapaa-aikansa miten hyvänsä, vaikkapa sivutyössä. Yhdellä työnantajalla ei ole yksinoikeutta työntekijänsä työvoimaan. Sivutyö ei kuitenkaan saa olla kilpailevaa päätyösuhteen kanssa, eikä sivutyö saa yleisestä lojaliteettivelvoitteesta johtuen olennaisesti haitata päätyösuhteen velvoitteiden täyttämistä. Tällainen haitta voisi näkyä esim. työntekijän väsymyksenä ja työtulosten heikentymisenä (Äimälä – Nyyssölä – Åström: Käytännön työoikeutta esimiehille, 2012 s. 32).
Tarvitseeko sivutyön tekemisestä ilmoittaa?
Pakko ei ole, mutta "hyvään työmarkkinatapaan" saattaa kuulua ainakin joissakin tilanteissa se, että työntekijä ilmoittaa työnantajalle etukäteen sivutoimestaan. (Kairinen – Koskinen – Nieminen – Ullakonoja – Valkonen: Työoikeus, 2006 s. 480).
Työsopimuksessa voidaan sopia, että työntekijä on aina velvollinen ilmoittamaan sivutoimestaan työnantajalle. Tämä on ihan järkevää jo siksi, että työnantaja voi siinä kohtaa omalta osaltaan arvioida, onko kyse kilpailevasta toiminnasta, ja samalla voidaan keskustella ajankäytöstä sivutyöhön.
Voidaanko työsopimuksessa pätevästi sopia, että työntekijä tarvitsee sivutyön tekemiseen aina työnantajan luvan?
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, koska tästä ovat kaikki työoikeuden asiantuntijat jotain eri mieltä.
Ei voida sopia rajoituksista (kuten tuollaine lupamenettely):
Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, 2013 s. 334: "TSL 3:3.1 ja 2:n säännökset ovat pakottavaa oikeutta. Näitä säännöksiä ei ole mainittu lain 13:7.1:ssa. Siten yhtä hyvin työsopimuksen kuin työehtosopimuksenkin määräys, jolla työntekijän mahdollisuutta tehdä vapaa-aikanaan työtä joko työsuhteessa ’toiseen’ työnantajaan tai omaan lukuunsa tiukennetaan TSL 3:3:ssä säädetystä, on mitätön.”
Hietala – Kaivanto: Työsopimus ja johtajasopimus, 2012 s. 142: ”Työnantaja ei voi sinänsä kieltää työajan ulkopuolisia sivutoimia, elleivät ne olennaisesti vaikuta työntekijän työn suorittamiseen tai ole kilpailevaa toimintaa.”Voi sopia joissain tapauksissa:
Moilanen: Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet, 2013 s. 149: "Työsopimuksessa voidaan sopia, onko työntekijällä oikeus tehdä muuta työtä työsuhteensa aikana. Jos työntekijän oikeutta muun työn tekemiseen rajoitetaan, sopimukselle tulisi kuitenkin olla painavat perusteet, jotta se ei loukkaisi työntekijän perusoikeutta hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla."Voi sopia:
Äimälä – Rautiainen: Työsopimuslaki, 2008 s. 107: "Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia työsopimuksessa, minkälaisia sivutoimia työntekijällä saa olla ja pitääkö niihin olla työnantajan lupa. Eräissä työehtosopimuksissa on myös määräyksiä sivutoimista."
Saarinen: Työsuhteen pelisäännöt, 2011 s. 56: "Kilpaileva työsopimus on erotettava sivutoimisesta työsopimuksesta, joka pääsääntöisesti on sallittu. Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin sopia siitä, minkälaisia ja miten pitkäaikaisia sivutoimia työntekijä voi ylläpitää samanaikaisesti päätyösuhteen kanssa. Tätä koskevia määräyksiä on myös joidenkin alojen työehtosopimuksissa."Tuosta voi sitten jokainen valita omaan maailmankuvaansa sopivimman tulkinnan.
Näen Äimälän ja Rautiaisen sekä Saarisen tulkinnat tosi rohkeina. Hallituksen esityksen mukaan tuo työsopimuslain kilpailukieltosäännös on perusoikeuden rajoitus; sitä tulisi varmaan tulkita suppeasti.
Varsinkin jos kyseessä olisi osa-aikainen työntekijä, tuntuisi sellainen työsopimuksen ehto, jossa työntekijän on aina saatava työnantajan lupa mihin tahansa sivutoimeen, vähintään työsopimuslain 10:2 §:n tarkoittamalla tavalla kohtuuttomalta. Tiitisen ja Krögerin mukaan tällainen ehto olisi saman tien mitätön, koska työsopimuslain 3:3 §:n 1 ja 2 momentit ovat pakottavaa oikeutta ja niissä kielletään vain kilpailevat sivutoimet.
11.1.2016
"Annamme sinulle kirjallisen varoituksen..."
Miksi juuri kirjallisen varoituksen? Miten se eroaa suullisesta varoituksesta? Entä huomautuksesta? Huomautuksiakin annetaan työelämässä kirjallisena ja suullisena.
Työsopimuslaki ei edellytä varoitukselta minkäänlaista määrämuotoa. Työsopimuslain 7:2.3:n mukaan:
Varoittamisessa olennaista on, että varoitetaan todisteellisesti. Tämä onnistuu kätevimmin siten, että varoitus annetaan kirjallisena luettavaksi työntekijälle, joka sitten allekirjoituksellaan vahvistaa sen vastaanotetuksi. Vaihtoehtoisesti todistaja tai todistajat (tämäkin on vakiintunut käytännön elämässä kahteen) kuittaavat allekirjoituksillaan varoituksen annetuksi. Työntekijälle voidaan antaa kopio varoituksesta "muistoksi".
Varoitus voidaan kuitenkin varsin hyvin antaa myös vaikkapa puhelimitse. Yksi tai kaksi todistajaa kuuntelee puhelun ja allekirjoittavat puhelusta laaditun pöytäkirjan, jolla varoitus todistetaan annetuksi. Tämä on usein ainut tapa saada varoitus annettua luvattomasti poissaolevalle työntekijälle.
"Varoituksenantotilaisuudesta" on muutenkin järkevää pitää erillistä pöytäkirjaa. Tämä on hieman makuasia, mutta usein itse varoitusdokumentti pidetään lyhyenä – varoitus annetaan esimerkiksi tarkkuudella "työvelvoitteen laiminlyönti", "luvaton poissaolo", "päihtyneenä esiintyminen työaikana työpaikalla", "huolimattomuus", "sopimaton käytös" tai muuta vastaavaa. Sen sijaan tarkempi kuvaus varoituksen aiheesta, työntekijän näkemys varoitukseen johtaneista tapahtumista ja varoituksen ympärillä tapahtuva muukin keskustelu, kiistämiset ja myöntämiset, voidaan kirjata erilliseen pöytäkirjaan.
Varoituksessa olisi hyvä mainita, että mikäli toiminta, josta varoitus on annettu, jatkuu tai toistuu, työnantaja tulee harkitsemaan työsuhteen päättämistä. Mitäs jos tällainen on unohtunut varoituslapussa mainita? Jos varoitusdokumentti on otsikoitu varoitukseksi, on saivartelua väittää, että työntekijä ei ole tiennyt törttöilyn jatkumisen voivan johtaa työsuhteen päättämiseen.
Entä huomautukset, mikä merkitys niillä on? Työsopimuslaki ei tunne huomautuksia. Monella työpaikalla on kuitenkin tapana antaa ensin huomautus, ja vasta jos menettely jatkuu tai toistuu, annetaan varoitus, ja jälleen jos toiminta jatkuu tai toistuu, lähdetään harkitsemaan työsuhteen päättämistä.
Huomautuksella voi olla merkitystä. Ainakin tuomioissa näkee joskus puhuttavan myös annetuista tai antamatta jääneistä huomautuksista. Annettu huomautus kuitenkin kertoo, että jollain tavalla työnantaja on tehnyt selväksi, että työntekijän käytöksessä on moitittavaa ja sitä pitää korjata. Varsinaista varoitusta huomautus ei kuitenkaan korvaa.
Työsopimuslaki ei edellytä varoitukselta minkäänlaista määrämuotoa. Työsopimuslain 7:2.3:n mukaan:
Työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.Varoitus voi olla kirjallinen, suullinen tai vaikkapa sähköinen. Hiljainen se ei kuitenkaan voi olla (paitsi teoriassa, jos työntekijä myöntäisi ymmärtäneensä esim. esimiehen tuomitsevan katseen työsopimuslain tarkoittamaksi varoitukseksi :)). Varoituksen antaminen kirjallisena on vakiintunut tapa – jopa niin vakiintunut, että muulla tavalla annetun varoituksen ajatellaan olevan jotain vähemmän painavaa.
Varoittamisessa olennaista on, että varoitetaan todisteellisesti. Tämä onnistuu kätevimmin siten, että varoitus annetaan kirjallisena luettavaksi työntekijälle, joka sitten allekirjoituksellaan vahvistaa sen vastaanotetuksi. Vaihtoehtoisesti todistaja tai todistajat (tämäkin on vakiintunut käytännön elämässä kahteen) kuittaavat allekirjoituksillaan varoituksen annetuksi. Työntekijälle voidaan antaa kopio varoituksesta "muistoksi".
Varoitus voidaan kuitenkin varsin hyvin antaa myös vaikkapa puhelimitse. Yksi tai kaksi todistajaa kuuntelee puhelun ja allekirjoittavat puhelusta laaditun pöytäkirjan, jolla varoitus todistetaan annetuksi. Tämä on usein ainut tapa saada varoitus annettua luvattomasti poissaolevalle työntekijälle.
"Varoituksenantotilaisuudesta" on muutenkin järkevää pitää erillistä pöytäkirjaa. Tämä on hieman makuasia, mutta usein itse varoitusdokumentti pidetään lyhyenä – varoitus annetaan esimerkiksi tarkkuudella "työvelvoitteen laiminlyönti", "luvaton poissaolo", "päihtyneenä esiintyminen työaikana työpaikalla", "huolimattomuus", "sopimaton käytös" tai muuta vastaavaa. Sen sijaan tarkempi kuvaus varoituksen aiheesta, työntekijän näkemys varoitukseen johtaneista tapahtumista ja varoituksen ympärillä tapahtuva muukin keskustelu, kiistämiset ja myöntämiset, voidaan kirjata erilliseen pöytäkirjaan.
Varoituksessa olisi hyvä mainita, että mikäli toiminta, josta varoitus on annettu, jatkuu tai toistuu, työnantaja tulee harkitsemaan työsuhteen päättämistä. Mitäs jos tällainen on unohtunut varoituslapussa mainita? Jos varoitusdokumentti on otsikoitu varoitukseksi, on saivartelua väittää, että työntekijä ei ole tiennyt törttöilyn jatkumisen voivan johtaa työsuhteen päättämiseen.
Entä huomautukset, mikä merkitys niillä on? Työsopimuslaki ei tunne huomautuksia. Monella työpaikalla on kuitenkin tapana antaa ensin huomautus, ja vasta jos menettely jatkuu tai toistuu, annetaan varoitus, ja jälleen jos toiminta jatkuu tai toistuu, lähdetään harkitsemaan työsuhteen päättämistä.
Huomautuksella voi olla merkitystä. Ainakin tuomioissa näkee joskus puhuttavan myös annetuista tai antamatta jääneistä huomautuksista. Annettu huomautus kuitenkin kertoo, että jollain tavalla työnantaja on tehnyt selväksi, että työntekijän käytöksessä on moitittavaa ja sitä pitää korjata. Varsinaista varoitusta huomautus ei kuitenkaan korvaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)