9.1.2016

Milloin työsuhde syntyy? Työsopimus, työsopimussuhde, työsuhde...

Työnantaja ja työntekijä solmivat 1.1.2016 työsopimuksen, jossa sovitaan, että työntekijä aloittaa työt 1.2.2016. Työntekijä kuitenkin sairastuu 20.1.2016 ja pääsee aloittamaan työt vasta 12.2.2016. Milloin työnantajan ja työntekijän välille syntyy tässä tilanteessa työsuhde – ja mitä väliä sillä on?

Vastaus oli aikoinaan hyvin yksinkertainen: Oikeustietelijä Arvo Sipilän 1938 kehittämän perussuhdeteorian mukaan työsuhde alkaa yksiselitteisesti vasta, kun työntekijä ryhtyy ensimmäistä kertaa tekemään työtään. Työsopimuksen solmiminen ei vielä muodosta työsuhdetta, vaan se muodostaa työsopimussuhteen, joka työnteon aloittamisella "täydentyy" työsuhteeksi (ilmeisesti Sipilä katsoi työsopimussuhteen muuttuvan työsuhteeksi, ts. työsopimussuhde lakkaa, kun työsuhde syntyy). Tämä tarkoittaa sitä, että yllä olevassa esimerkkitapauksessa työsuhde alkaa vasta 12.2.2016.

Työlainsäädännön soveltamisen katsottiin (pääsääntöisesti) alkavan vasta työsuhteen alusta lukien. Työntekijän suojaksi säädettyjä lakeja ei noudatettu vielä työsopimuksen solmimishetkestä lukien vaan vasta, kun työnteko ensimmäistä kertaa aloitettiin. TES-määräyksiäkin (esim. sairausajan palkkaa koskevia määräyksiä) alettiin soveltamaan vasta, kun työnteko aloitettiin.

Ainakin vielä vuonna 1980, jolta ajalta minulla on käsissäni Kaarlo Sarkon teos Työoikeus (2. uudistettu painos, 1980), tilanne oli entisellään. Teoksen mukaan työoikeudessa oli edelleen vallalla työsopimuksen ja työsuhteen syntymisen osalta perussuhdeteoria. Sarkon kirjassa on avattu auki syy, miksi työlainsäädäntöä lähtökohtaisesti sovelletaan vasta, kun työnteko on aloitettu: lainsäätäjä on halunnut suojata yleisesti nimenomaan työtä tekevää työntekijää eikä niinkään työsopimuksen solminutta työntekoon velvoittautunutta sopimuskumppania.

Kuitenkin Sarkon mielestä mm. tapaturmavakuutuslakia (1948) tulisi soveltaa jo ensimmäiseen ja viimeiseen työmatkaan – eli ensimmäiseen matkaan kotoa työhön ja viimeiseen matkaan työstä kotiin – vaikka työsuhde ei ole ensimmäisessä tapauksessa vielä syntynyt ja toisessa tapauksessa se on jo päättynyt. Sarkon mukaan "juuri tällaisissa tapauksissa tulisi vapautua liian muodollisesta sidonnaisuudesta työsuhteen käsitteeseen ja sen edellyttämään työn tekemisen tosiasialliseen aloittamiseen tai päättymiseen" ja tarkastella lainsäätäjän tarkoitusta.

Sarkko myös korosti, että työsopimussuhde ei pääty, kun työsuhde syntyy, sillä työsopimushan on työsuhteen yksi säännöstyslähde (eli moni työsuhteen ehto sovitaan nimenomaan työsopimuksessa). Työsopimussuhde on edelleen siellä taustalla.

Sarkon teoksen mukaan työntekijän irtisanomissuoja koski kuitenkin työsopimussuhteen (työsopimuksen) irtisanomista, joten työntekijällä oli irtisanomissuoja jo työsopimussuhteessa ennen työsuhteen syntymistä.

Uuden työsopimuslain (2001) myötä perussuhdeteoria ilmeisesti siirtyi historiaan, sillä sen hallituksen esityksessäkin (HE 157/2000) todettiin seuraavaa (ja tätä on oikeuskirjallisuudessakin toisteltu mm. Tiitinen-Kröger: Työsopimusoikeus, 2013 s. 39-40):
Voimassa olevassa työsopimuslaissa ei ole alunperinkään käytetty käsitteitä "työsopimus" ja "työsuhde" aivan johdonmukaisesti tai yhtenäisesti. Oikeuskirjallisuudessa niin kutsutun perussuhdeteorian mukaisesti "työsopimuksella" on tarkoitettu työnantajan ja työntekijän välistä oikeustointa, jolla perustetaan "työsopimussuhde". Perussuhdeteorian mukaan "työsuhteen" taas katsotaan alkavan vasta, kun työntekijä työsopimuksen tehtyään ryhtyy tosiasiallisesti työhön ensimmäisen kerran. Vastaavasti työsuhteen katsotaan päättyvän työntekijän lopettaessa työnteon sen jälkeen kun jompi kumpi sopijakumppaneista on ilmaissut tahtonsa päättää työsopimus. Perussuhdeteorian mukaan työlainsäädäntöä sovelletaan vain "työsuhteessa", ellei laissa ole nimenomaisesti säädetty toisin. Tästä periaatteesta on aiheutunut niin käytännön työelämässä kuin oikeuskäytännössäkin epätietoisuutta ja epävarmuutta: esimerkiksi kuuluuko ensimmäisellä tai vastaavasti viimeisellä työmatkalla sattunut tapaturma tapaturmavakuutuslain mukaisesti korvattaviin työmatkatapaturmiin.

Ainakaan Euroopan unionin jäsenvaltioissa tällaista käsitteellistä eroa, jolla olisi oikeudellista merkitystä, ei ole, kuten oikeastaan kaikista työoikeudellisista direktiiveistä käy ilmi selkeästi. Näistä syistä käsitteiden "työsopimus" ja "työsuhde" välillä ei ole tehty työsopimuslain eikä muunkaan työlainsäädännön ajallisen soveltamisen kannalta juuri kuvattua eroa, vaan näitä käsitteitä käytetään tältä kannalta toistensa synonyymeina. Kunkin työoikeudellisen lain tai sen yksittäisen säännöksen soveltamisen alkaminen ja päättyminen olisi näin ollen ratkaistava yksittäistapauksittain lähinnä tämän lain tai sen säännöksen tarkoituksen perusteella.
Työelämän lakien ja jopa niiden yksittäisten säännösten noudattaminen ratkaistaan siis tätä nykyä yksittäistapauksittain. Tiitisen ja Krögerin teoksessa työsuhteen esitetään s. 40 kuvassa alkavan heti työsopimuksen solmimisesta, mutta eri lakien noudattaminen alkaa vaiheittain.

Jaana Paanetoja on kirjoittanut tästä hieman toisin Tieteen termipankissa http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:perussuhdeteoria (päivitetty 30.6.2015 – haettu 9.1.2016), jossa hän edelleen erottaa työsuhteen ja työsopimussuhteen.
Nykyisin perussuhdeteoria on nähtävä osana työoikeuden historiaa, eikä sen työlakien soveltamisalaa koskevista tulkinnallisista väitteistä ja ajatuksista ole enää suuremmin hyötyä tai apua. Työsopimuslain henkilöllinen soveltaminen selviää pääosin lain soveltamisalasäännöksestä. Yleistäviä teorioita soveltamisalan määrittelyyn ei tarvita. Teoriaa ei tarvita myöskään ratkaistaessa työlakien ajallista soveltamista. Työlainsäädäntöä sovelletaan pääsääntöisesti siitä alkaen, kun työntekijä ryhtyy ensimmäisen kerran työhön työnantajan kanssa solmitun sopimuksen perusteella ja sen soveltaminen päättyy, kun työnteko lopetetaan. Osa työoikeudellisesta lainsäädännöstä voi kuitenkin tulla sovellettavaksi jo ennen työsuhteen syntymistä työsopimussuhteessa eli heti sen jälkeen, kun sopimus työn tekemisestä on solmittu. Tämä selviää asianomaisen säännöksen sanamuodosta. Muun muassa työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan "työsopimus" voidaan irtisanoa ja 8 luvun 1 §:n mukaan "työsopimus" voidaan purkaa. Tällöin riittävää on, että osapuolet ovat sitoutuneet sopimuksin työn tekemiseen. Työn tekemistä sopimuksen perusteella ei ole vielä tarvinnut aloittaa. Eräiden työlakien säännösten soveltaminen on kuitenkin kytketty nimenomaan työnteon aloittamiseen tai työsuhteen kestoon. Työsopimuslain 1 luvun 4 §:n mukaan koeaika on työnteon aloittamisesta alkava ajanjakso. Näin ollen koeaika ei siis voi alkaa heti työsopimuksen solmimisesta.
Paanetojan tekstissä esitetään ensin, että perussuhdeteoria on historiaa, mutta kuitenkin hetken päästä puhutaan työsopimussuhteesta ja työsuhteen syntymisestä jne.

Oli miten oli, käytännön elämässä perussuhdeteoria elää edelleen ihmisten mielissä. Kysyy keneltä tahansa HR:ltä, milloin heidän käsityksen mukaan työsuhde syntyy, ja vastaus on "työnteon aloittamisesta" (ja jos työntekijä vaikkapa sairastuu ennen ensimmäistä työpäivää, työsuhteen alku siiryy). Työntekijällä voi olla useita peräkkäisiä työsopimuksia, mutta ne eivät muodosta erillisiä työsuhteita vaan kyseessä on vain yksi pitkä työsuhde. Työntekijällä voi jopa olla solmittu saman työnantajan kanssa "päällekkäin" useita työsopimuksia, mutta silti kyseessä on vain yksi työsuhde! Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työskentelevä työntekijä solmii oppisopimuksen työnantajan kanssa. Oppisopimus on työoikeuden näkökulmasta määräaikainen työsopimus. Työntekijällä on tällöin sekä toistaiseksi voimassa oleva työsopimus että määräaikainen oppisopimus. Tällainen tilanne johtaa siihen, että jos oppisopimus irtisanotaan/puretaan, se ei johdakaan työsuhteen päättymiseen, koska toinen työsopimus on edelleen voimassa.

7.1.2016

Asioista sopiminen ja päättäminen YT-neuvottelujen aikana – case VVO


Ennen muinoin vanhan YT-lain (voimassa 22.9.1978–30.6.2007) aikaan työvoiman vähentämisneuvotteluissa työnantaja pystyi täyttämään neuvotteluvelvoitteen kolmella tapaa:
  1. vähentämisistä päästiin sopimukseen (esim. irtisanotaan koko HR-osasto ja lomautetaan 3 varastolta)
  2. neuvotteluvelvoitteen täyttymisestä päästiin sopimukseen ("Eiköhän sovita, että nyt on neuvoteltu tarpeeksi syvällisesti!" tai
  3. neuvoteltiin lain mukainen määräaika.
Nykyisen YT-lain (1.7.2007 alkaen) mukaan vähentämisistä sopiminen ei enää ole tapa täyttää neuvotteluveloite. Neuvotteluvelvoite täytetään nykyään neuvottelemalla määräaika, jollei neuvottelujen aikana sovita toisin. Käytännössä siis nimenomaan neuvotteluajasta voidaan kesken neuvottelujen sopia toisin. Yleensä tämä tapahtuu siten, että jonkun kokouksen lopuksi todetaan yhdessä, että nyt on neuvoteltu riittävästi ja sovitaan, että työnantaja on täyttänyt neuvotteluvelvoitteensa ja on oikeutettu tekemään päätöksiä.

Mielestäni tämä on vähän kummallista, koska luulisi olevan kaikkein selkeintä, että ihan niistä vähentämistoimista konkreettisesti päästäisiin sopimukseen eikä vain siitä, että nyt on neuvoteltu tarpeeksi ja työnantaja vetäytyy jonnekin yksin tekemään niitä päätöksiä. Toki niistä henkilömääristä ja vaikka vähän nimistäkin on voitu tehdä pitkälle vietyjä yhteisiä suunnitelmia, jotka sitten toteutetaan sellaisenaan, mutta se ei silti ole mielestäni ihan sama asia.

Mutta väliäkö sillä nyt sitten on, sovitaanko suoraan vähentämisistä vai "vain" neuvotteluvelvoitteen täyttymisestä? Kyllä sillä on väliä, koska teoriassa työnantaja rikkoo YT-lakia, jos se sopii luottamusmiesten kanssa vähentämisistä ja nimeää irtisanottavia ennen kuin neuvotteluvelvoite on sovittu täytetyksi tai täyttynyt minimineuvotteluajan kuluttua. Tästä on saatu riidellä ihan hovioikeudessa asti: http://yle.fi/uutiset/irtisanotut_joutuivat_maksumiehiksi_yhteistoiminta-asiamiehen_neuvosta/7749692.

Uutinen jättää kaikkea tärkeää kertomatta, joten tässä tarkempi kuvaus asiasta: VVO:n YT-neuvottelut aloitettiin 5.2.2009 ja päätettiin 18.3.2009, eli neuvoteltiin lain edellyttämä minimi kuusi viikkoa. Riitaisaksi asian teki se, että aamulla 16.3.2009 (eli kaksi päivää ennen minimineuvotteluajan täyttymistä) käydyn kokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että "osapuolet totesivat saavuttaneensa alustavan neuvotteluratkaisun, joka vaatii vielä työnantajan päätöksen". Alustava ratkaisu on koskenut ainakin irtisanottavien määrää, mutta ilmeisesti siinä saattoi olla jo mukana jotain alustavaa nimilistaakin. En tiedä, mikä tällaisen alustavan neuvotteluratkaisun oikeudellinen luonne on – onko se jo sopimus vai jotain muuta, sopimusta edeltävää? Oli miten oli, iltapäivällä 16.3.2009 yhtiön johtoryhmä hyväksyi "alustavan neuvotteluratkaisun" ja nimesi irtisanottavat. Viimeisessä kokouksessa 18.3.2009 johtoryhmän hyväksymä alustava neuvotteluratkaisu hyväksytiin – tehtiin "lopullinen neuvotteluratkaisu". Irtisanomiset toimeenpantiin 19.3.2009.

Luottamusmiehillä ei käsittääkseni ollut missään vaiheessa mitään moittimista neuvottelujen kulusta. Sen sijaan pari irtisanottua työntekijää eivät olleet tyytyväisiä neuvottelujen kulkuun (ja valikoitumiseensa irtisanottavien joukkoon) ja pyysivät silloista yhteistoiminta-asiamiestä selvittämään, onko YT-lakia mahdollisesti rikottu mm. siten, että on nimetty irtisanottavia kesken neuvottelujen. Yhteistoiminta-asiamiehen lausunnon mukaan YT-lakia oli rikottu. Yhteistoiminta-asiamiehen lausunto ei kuitenkaan ole millään lailla tuomioistuimia sitova. Käräjäoikeus ja myöhemmin hovioikeus päätyivät mielestäni oikeaan ratkaisuun: YT-lakia ei oltu rikottu, vaikka irtisanottavia olikin jo nimetty kesken neuvottelujen, koska irtisanomisista oltiin tätä ennen jollain tasolla päästy sopimukseen (päästy yksimielisyyteen ja "alustavaan ratkaisuun").

Käräjäoikeus perusteli asiaa seuraavasti (ja hovioikeus hyväksyi perustelut):
Käräjäoikeus toteaa, että yhteistoimintalain nimenomaisena tarkoituksena on se, että työnantaja ja henkilöstö pääsevät sopimukseen siitä, miten toimitaan. Jos osapuolet pääsevät sopimukseen, voidaan myös lain 51 §:n mukaan lain edellyttämistä vähimmäisneuvotteluajoista poiketa. Toisaalta tässä asiassa neuvotteluvelvoitteen täyttymisestä eli neuvotteluajan lyhentämisestä ei ole erikseen nimenomaisesti sovittu.

Niemisen [luottamusmies] kertomuksen perusteella yhteistoimintaneuvotteluissa 16.3.2009 oli neuvottelun osapuolilla mahdollisuus saada nimilista irtisanottavista, ja jonka ainakin Nieminen oli myös 16.3.2009 saanut. Työnantaja on katsonut, että tieto irtisanomisuhan alla olleiden työntekijöiden määrästä ja heidän työsuhteensa pituudella konsernissa on vaikuttanut neuvottelun kohteena olleen tukipaketin arvoon.


Käräjäoikeus katsoo, ettei irtisanottavien nimeäminen neuvotteluiden aikana, sen jälkeen kun työvoiman vähentämistarpeesta on päästy yksimielisyyteen, ole tässä tapauksessa ollut vastoin yhteistoimintalakia. Käräjäoikeus katsoo, että johtoryhmän kokouksessa 16.3.2009 eli kaksi päivää ennen vähimmäisneuvotteluajan päättymistä, on ollut kysymys työantajan 16.3.2009 osapuolten saavuttaman alustavan neuvotteluratkaisun hyväksymisestä, joka on perustunut neuvotteluosapuolten yhteisymmärrykseen irtisanottavien määrästä eikä siten ole ollut kysymys työnantajan yksipuolisesta päätöksestä. Kysymys on ollut asiallisesti sen vahvistamisesta, että työnantajan puolelta voidaan edetä neuvotteluissa työvoiman vähentämistä koskevan suunnitelman mukaisella tavalla. Lopullinen neuvotteluratkaisu 18.3.2009 on vastannut alustavaa neuvotteluratkaisua.
Käsittämätön käsiteviidakko: yksimielisyys, alustava neuvotteluratkaisu ja sen hyväksyminen, yhteisymmärrys, ei yksipuolinen päätös, vahvistaminen, työnantajan suunnitelma ja lopullinen neuvotteluratkaisu.

Olennaista on kuitenkin se, että käräjäoikeus ja hovioikeus eivät lähteneet tulkitsemaan lakia "kuin piru raamattua" siten, että tässäkin tapauksessa kaikenlaiset ratkaisut ja nimeämiset olisi yksiselitteisesti tullut tehdä vasta, kun on nimenomaisesti sovittu neuvotteluvelvoitteen täyttymisestä tai kun neuvotteluja on käyty minimimääräaika.

Itse olen pohtinut asiaa seuraavasti: YTL 50 §:n mukaan on neuvottelut on käytävä yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi. YTL 51 §:n mukaan neuvotteluvelvoite on täytetty, kun on asioista neuvoteltu 14 päivää / kuusi viikkoa, jollei sovita toisin. Tälle sopimiselle ei ole vaaditty jotain määrämuotoa, joten mielestäni se voisi muodostua myös hiljaisesti osana muuta sopimista. Jos työnantaja ja henkilöstön edustajat pääsevät sopimukseen neuvoteltavista asioista, pitää se mielestäni jo automaattisesti sisällään neuvotteluvelvoitteen täyttymisen. Ei voi olla mahdollista, että neuvotteluosapuolet sopivat neuvoteltavista asioista, ja silti neuvotteluvelvoitetta olisikin vielä jotenkin "jäljellä". Mielestäni neuvotteluvelvoite voisi täyttyä myös vaiheittain: esim. organisaatiomuutoksesta sovitaan vaikkapa työtehtävä kerrallaan, jolloin nimityksiä voitaisiin tehdä neuvottelujen aikana sitä mukaa, kun asioista on sovittu. Irtisanottavien työntekijöiden lista hahmottuu siinä sitten samalla, kun nähdään, ketkä jäävät uudessa organisaatiossa ilman työtä. Käytännön syistä irtisanomiset lienee kuitenkin järkevää toteuttaa kerralla sitten, kun neuvotteluvelvoite on sovittu kaikilta osin täytetyksi tai minimineuvotteluaika on kulunut.

Lisäksi on tärkeää, että käytetään oikeaa termiä, kun halutaan kuvata sitä, että asiasta on lain tarkoittamalla tavalla sovittu. Oikea termi on "sopimus" ja "sovittiin". Yksimielisyys, yhteisymmärrys, yhteinen toteaminen, hyväksyminen ja kaikenlaiset alustavat ratkaisut eivät mielestäni riitä. "Päätettiin yhdessä" on aika hyvä, mutta kai siitäkin voi saivarrella, että yhdessä asioiden päättäminen ei ole sama asia kuin neuvotteluvelvoitteesta tai neuvoteltavista asioista sopiminen.

Mielestäni VVO:n YT-neuvottelut käytiin esimerkillisesti, kun asioista on voitu noin avoimesti keskustella ja sopia yhdessä henkilöstön edustajien kanssa. Harmi, että tästä tuli riitaa.

24.9.2015

Pitäisikö työtuomioistuimen tuomioista voida valittaa?

Meidän yleisissä tuomioistuimissa on kolme tasoa, joten huonoja tai jopa vääriä tuomioita ehditään tarvittaessa pohtimaan uudestaan ja korjaamaan pariinkin otteeseen – ensin hovissa ja vielä korkeimmassa oikeudessa.

Työtuomioistuimen tuomiot sen sijaan ovat lopullisia ja välittömästi täytäntöönpantavissa; tuomiosta ei siis voi valittaa tavanomaiseen tapaan minnekään. Ainut tapa korjata mahdollinen oikeusmurha on hakea tuomionpurkua korkeimmasta oikeudesta. Purkaminen kuitenkin edellyttäisi esim. sitä, että tuomio on ilmeisen lainvastainen, todistaja on valehdellut ratkaisevassa asiassa tai tuomioistuimen jäsen tai virkamies tai asianosaisen edustaja tai avustaja on syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, ja on oletettavissa, että menettely on vaikuttanut tuomioon – eli ei siis ihan jokapäiväinen juttu

Valittamisoikeudesta on ollut julkisuudessa puhetta moneen otteeseen, mm. Oikeus ja kohtuus -blogissa (linkki), vasemmistoliiton kansanedustaja Kontulalta (linkki) ja OTL Kalevi Höltältä (linkki). Kontulan mukaan korkein oikeus ja työtuomioistuin ovat päätyneet samankaltaisissa tapauksissa erilaisiin ratkaisuihin. Höltän mielestä nykyinen systeemi on suorastaan perustuslain vastainen. Työtuomioistuimen entinen presidentti Pekka Orasmaa on Palkkatyöläinen-lehden haastattelussa vuonna 2010 (linkki) sanonut, ettei yhtään työtuomioistuimen tuomiota ole purettu, mutta tuomionpurkuun tähtääviä juttuja on vireillä jatkuvasti.

Työtuomioistuin on alunperin perustettu nimenomaan nopeuttamaan työriita-asioiden ratkaisua. Vuonna 2012 työtuomioistuimen tuomiot saatiin keskimäärin 5,5 kuukaudessa (lähde). Työsuhderiita yleisissä tuomioistuimissa käräjäoikeudesta korkeimman oikeuden ratkaisuun taas kestää vuosia. Esimerkiksi lomautukseen liittyvän ns. 200 päivän säännön soveltuvuutta osalomautuksiin koskeva riita on varmaan pistetty vireille suht koht pian sen jälkeen, kun työntekijä irtisanoi työsopimuksensa toukokuussa 2010; käräjäoikeuden ratkaisu saatiin toukokuussa 2011, hovioikeuden tuomio lokakuussa 2013, ja korkeimman oikeuden ratkaisu tuli kesäkuussa 2015. Työtuomioistuin on siis huomattavasti yleisiä tuomioistuimia nopeampi riidan ratkaisija.

Ja valitusoikeuden puuttuminen ei välttämättä ole ongelma, sillä varmaan 99,99 % työehtosopimuksista sisältää määräykset tessiin perustuvien riitojen ratkaisuun ensin neuvottelemalla. Neuvottelut ovat lähtökohtaisesti kaksiportaiset: Ensin riitaa koitetaan ratkoa paikallisesti työntekijän tai luottamusmiehen ja työnantajan välillä. Jos asia ei sillä ratkea, laaditaan erimielisyysmuistio, ja jatketaan neuvottelua liittojen välillä. Vasta tämän jälkeen juttu etenee työtuomioistuimeen – työtuomioistuin ei itseasiassa edes ota lain mukaan asiaa käsittelyyn, ennen kuin asiasta on neuvoteltu tessin mukaisesti, jos tessi neuvotteluja edellyttää. Tällä tavalla ajateltuna työtuomioistuin on itseasiassa kolmas taso, jolla asiaa käsitellään – eikä "ensimmäinen ja viimeinen", kuten saatetaan yleisesti ajatella. Jos työtuomioistuimen tuomioista voisi vielä valittaa, olisi prosessi kokonaisuudessaan itseasiassa moniportaisempi kuin mitä se olisi yleisten tuomioistuinten kautta hoidettuna. Ajatus nopeasta ja heti täytäntöönpantavasta tuomiosta ei enää toteutuisi.

6.8.2015

Kannustinloukuista ja oikeudesta jättäytyä työelämän ulkopuolelle

Mä en ihan aina tajua lehtijuttuja, joissa ihmiset kertovat, että on parempi olla työttömänä kuin vastaanottaa jotain vaatimattomasti palkattua työtä, koska ansiosidonnainen päiväraha on suurempi kuin työstä maksettava palkka. Eikö kuitenkin lähtökohtaisesti työpaikka ja työn tekeminen ole jo itsessään arvokasta – ja siitä kannattaa "maksaa" se hinta, että tulotaso tipahtaa (reilustikin)? Ihan jo pinnallisesti ajateltuna sillä, että ei tarvitse uusissa sosiaalisissa tilanteissa kertoa olevansa omasta halustaan työtön tai ylipäätään tuntea olevansa yhteiskunnalle jollain tavalla "rasite", on jonkinlainen arvo.

OK, myönnän, olen varmaan edelleen sen verran nuori, että työkokemus ja työn tekeminen ylipäätään on iso juttu, ja sen takia sille on jonkinlainen hintalappu mahdollista laittaa. Iäkkäämmälle asialla ei varmaan ole enää niin suurta merkitystä. Ei varmaan myöskään perheelliselle. Tai boheemeille vapaille sieluille, jotka ovat löytäneet elämän tarkoituksen jostain ihan muualta kuin työn teosta eivätkä häpeä asiaa mitenkään. Eikä tässä ole mitään väärää: perustuslain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla – ja voi myös valita, ettei valitse mitään työtä, ammattia tai elinkeinoa; silti on oikeus perustoimeentuloon.

4.8.2015

Vuosiloma ja lauantai

Mietin jo aikaisemmin kirjoittavani tästä asiasta. Aihe olisi ollut toukokuun alussa, kesälomakauden alkaessa, aivan erityisen ajankohtainen – mutta on se mielestäni sitä edelleen!

Työaikalain muutos perus työviikon lyhentämisestä viisipäiväiseksi vahvistettiin 1965. Vuosilomalain näkökulmasta työviikko on kuitenkin edelleen kuusipäiväinen: maanantaista lauantaihin.

Tänä päivänä työtä tehdään pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin tai vaihtoehtoisesti keskeytymättömänä vuorotyönä viikon jokaisena päivänä. En tiedä yhtään työpaikkaa, jossa työviikko on maanantaista lauantaihin, joten vuosilomalain kuusipäiväinen työviikko on jo tämän takia ihan järjetön.

Niissä työpaikoissa, joissa työviikko on viisipäiväinen maanantaista perjantaihin, kysymyksiä herättää se, kuinka monta lauantaita vuosilomaan sisältyy tai tulee sisällyttää. Työntekijät haluaisivat luonnollisesti pätkiä lomansa sillä tavalla, että vuosilomaan ei sisälly yhtään lauantaita. Jos pitkään työsuhteessa olleen työntekijän koko vuoden vuosilomat (30 päivää) pätkittäisiin siten, että vuosilomapätkät kestäisivät aina maanantaista vain perjantaihin, saisi yhden ylimääräisen lomaviikon (30 / 6 = 5 viikkoa vs. 30 / 5 = 6 viikkoa).

Lähtökohtaisesti työnantaja määrää vuosiloman ajankohdan, ja lähtökohtaisesti vuosiloma pidetään yhdenjaksoisena. Tällä tavalla täyteen vuosilomaan tulee aivan itsestään viisi lauantaita: 4 kesälomaan ja 1 talvilomaan. (OK, jos vuosilomaa osuu pääsiäisviikolle, juhannusviikolle tai jollekin viikolle, johon sattuu pyhäpäivä lauantaiksi, "välttyy" lauantailta kyseisellä viikolla.)

Vuosilomaa voidaan kuitenkin sopimalla pätkiä. Vastaan tulee kuitenkin vuosilomalain 20.2 §:n 12 päivän -sääntö: vuosilomasta on pidettävä 12 arkipäivää yhdenjaksoisena – ja tästä ei voida sopia toisin, vaikka työntekijä kuinka asiaa oma-aloitteisesti vaatisi. Näin ollen vuosilomaan osuu aivan itsestään lähtökohtaisesti kaksi lauantaita. Loppuosan lomasta voi sitten yhteisesti sopimalla pätkiä siten, että lauantait vältetään.

Mitenkäs ne työpaikat, joissa työntekijät suurinpiirtein täysin itsenäisesti päättävät, milloin pitävät lomaa? Käytännössä näissäkin tapauksissa kyse on sopimisesta – se vain tapahtuu näissä työpaikoissa hiljaisen hyväksynnän kautta: työntekijä syöttää lomansa (oikeasti kyse on kyllä tässä vaiheessa vielä lomatoiveesta) johonkin tietojärjestelmään tai lähettää viestin esimiehelle, ja kun esimies ei reagoi asiaan mitenkään, hänen katsotaan hiljaisesti hyväksyneen työntekijän lomatoiveen. Esimiehen olisi kuitenkin oltava tarkkana, että työntekijä pitää jossain kohtaa sen pakollisen 12 arkipäivän yhdenjaksoisen lomapätkän.

Koska pätkiminen perustuu loppujen lopuksi sopimiseen, työnantaja voi mielestäni aivan hyvin laatia sopimiselle pelisäännöt, joilla varmistetaan tasapuolinen kohtelu lauantaiden osalta. Työnantaja voi esimerkiksi asettaa yleisen ehdon, että jos työntekijä haluaa itsenäisesti pilkkoa ja pätkiä lomaansa, tulee lomaan vuoden aikana sisällyttää viisi lauantaita. Mikäli työntekijä ei ole tällaiseen ehtoon suostu, ei lomaa sitten pilkota, vaan työnantaja antaa kesäloman ja talviloman täysin vuosilomalain oletussääntöjen mukaisesti yhdenjaksoisina, jolloin lomaan sisältyy vuodessa viisi lauantaita.

Entä jos työnantaja haluaa olla mukava, ja haluaisi tarjota työntekijöille mahdollisuuden pitää vuosilomia sillä tavalla, ettei lauantaita lasketa mukaan? Tälle ei kai ole mitään estettä: vuosilomalain 3 §:n mukaan sellainen sopimus, joilla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan kuuluvia etuja, on mitätön; kuitenkin työoikeudessa yleisesti noudatetun edullisemmuussäännön mukaan työnantaja ja työntekijä voivat tehdä sellaisia sopimuksia, joilla parannetaan työntekijän etuja. Näin ollen työnantaja ja työntekijä voisivat sopia, että lauantai ei ole vuosilomaa kuluttava päivä. Itseasiassa, näin on sovittu ihan työehtosopimustasoisesti ainakin KVTES:ssä. 12 päivän -säännöstä ei kuitenkaan edelleenkään voi sopia toisin. Työntekijälle on siis edelleen annettava 12 arkipäivän yhdenjaksoinen vapaa. Vaikka lauantai ei sopimuksen mukaan kuluttaisi lomapäivää, on se kuitenkin arkipäivä, joten tavallaan silloin riittää 10 lomapäivän yhdenjaksoinen loma (1. viikko ma-pe + 2. viikko ma-pe).

Keskeytymättömän vuorotyön kohdalla vuosilomaan tuo oman mausteensa se, että vuosiloman aikaiset sunnuntait eivät ole vuosilomapäiviä, mutta eivät ne kyllä työpäiviäkään voi olla. Työehtosopimuksissa on erityismääräyksiä vuosiloman sijoittamisesta keskeytymättömässä vuorotyössä, joilla nämä ongelmat ratkeavat.

31.7.2015

Laskutuspalveluyritykset

Mua kiinnostaa näiden laskutuspalveluyritysten, kuten Ukko.fi, Eezy.fi ja Apujoukot.fi, toiminta. Mulla ei ole kokemusta näistä työn tekijänä eikä työn tilaajana, joten pikkasen hatarin tiedoin lähden ajatuksiani kirjoittelemaan, mutta internetissä kaikki on sallittua. ;)

Yksityishenkilö, ilman toiminimeä tai mitään, voi rekisteröityä tuollaiseen laskutuspalveluun. Sen jälkeen hän voi sopia suoraan jonkun yrityksen (toimeksiantajan) kanssa jonkun työn tekemisestä. Toimeksiantajan ja työnsuorittajan välille ei pitäisi muodostua minkäänlaista oikeussuhdetta. Laskutuspalveluyrityksen ja työnsuorittajan välille muodostuu työsuorituksen ajaksi määräaikainen työsuhde.

Täysin epäselvää mulle on, syntyykö toimeksiantajan ja laskutuspalveluyrityksen välille joku sopimus – ja jos syntyy, miten ja minkä sisältöinen? Jos sopimusta ei synny, miten laskutuspalveluyritys voi laskuttaa toimeksiantajaa? Voiko työn jälkeen tyytymätön toimeksiantaja vain jättää laskun maksamatta, koska sopimussuhdetta ei ole? Laskutuspalveluyritykset kertovat sivuillaan siirtävänsä, parin maksumuistutuksen jälkeen, maksamattomat laskut perintään, ja tarvittaessa hakevat maksutuomion käräjäoikeudesta.

Mitä jos toimeksiantaja jättää laskun maksamatta, koska työ on saatettu tehdä ihan miten sattuu? Täytyykö laskutuspalveluyrityksen kuitenkin maksaa työntekijälleen palkka tehdystä työstä?

Toiminta muistuttaa kovasti henkilöstövuokrausta. Näin ollen voidaan seuraavaksi pohtia, rikkooko laskutuspalveluyritys työsopimuslakia, mikäli se maksaa työntekijän työsuhteessa työsopimuslain 2:9 §:n mukaan noudatettavaksi määräytyvän työehtosopimuksen alittavaa palkkaa?

29.7.2015

Karu loppu hyvälle työhaastattelulle

Redditin TIFU-subredditistä (lyhenne sanoista Today I Fucked Up – porukka postaa tuonne hauskoja ja vähemmän hauskoja mokiaan) löytyi tämmönen "hauska" vahinko, joka rekrytoijalle sattui haastattelun lopussa:
Actually, I was the interviewer. Although the main interview and hiring is done by someone else, they are sent to me for 10-15 minutes at the end since I'm the person they will directly be interfacing with. I always get a print out of their resume beforehand which I glance at during the interview.. 
Well today I had an interview and it went fine. At the end we got up and I told the woman that it was nice to meet her and we'd let her know. But, since the resume has absolutely no future use to me, I was absentmindedly ripping it up and throwing it in the trash in front of her as I said this. The look of horror on her face was tangible. It was only about 15 seconds after she walked out the door that I realized what I had done and how soul-crushing it must have felt! 
So to poor interview woman I say now: "Sorry! You were actually a decent candidate!
Kauheaa tuolle hakijalle, mutta samalla tietysti kaikessa kauheudessan todella koomista. Toivottavasti tämä rekrytoija ottaa yhteyttä hakijaan ja selittää tilanteen, jotta hakijakin voisi nauraa tapahtumalle – muuten tästä jää varmasti jonkinlainen kolhu ammatilliseen itsetuntoon...

28.7.2015

Ilta-Sanomien uutinen nuorista veltoista työnhakijoista ei vastaa todellisuutta

Ilta-Sanomat: Yrittäjä tuskastui nuorten velttouteen työnhaussa - IS:n lukijat: ”Suoraan sanotaan, että en kyllä sitten tee sitä enkä sitä”

Nämä haastatellut yrittäjät eivät muka ole kohdanneet yhtään hyvää nuorta työnhakijaa. Se ei vaan voi pitää paikkaansa – en usko alkuunkaan. Olen tehnyt aiemmissa töissäni rekrytointeja monenlaisiin työpaikkoihin ja kokemukseni on ollut täysin päinvastainen: nuorten hakemukset olivat hyviä, ja haastatteluun kutsutut vastasivat lähes poikkeuksetta hakemuksistaan välittynyttä kuvaa. Näistä alkaa toki olla noin reilu viitisen vuotta aikaa, mutta en kertakaikkiaan usko maailman muuttuneen tällä välin niin radikaalisti.

Tunnen jonkun verran ihan parinkympin hujakoilla olevia ihmisiä. Heistä yksikään ei vastaa tuon artikkelin esimerkkejä. Ja jos nuoriksi lasketaan esim. vielä kaksvitoset, tunnen jo useampia ja edelleen yksikään ei ole tuollainen.

Missähän nämä pettyneet työnantajat on näitä työpaikkoja ilmoitelleet? Jos ilmoitus on ollut Monsterilla tai Oikotiellä, olen varma, että hyviä nuoria hakijoita on ollut vaikka miten paljon; jos ilmoitus on ollut vain mol.fi, on "huonoja" hakijoita varmasti enemmän, koska mukaan tulee TE-toimiston karenssin uhalla pakottamia – ja silti joukossa on aivan tasan varmasti ollut hyviäkin nuoria hakijoita.

10.7.2015

Luottamusmiehen valtuuksien rajankäyntiä

Olen aina ollut siinä käsityksessä, että luottamusmies ei voi tehdä työnantajan kanssa mitään sellaisia sopimuksia, jotka muuttavat yksittäisen työntekijän työsopimustasoisia työsuhteen ehtoja. Tämä ei välttämättä pidäkään paikkaansa.

Lähtökohtaisesti luottamusmies voi tehdä työnantajan kanssa solmituilla sopimuksilla muutoksia vain sellaisiin työsuhteen ehtoihin, jotka tulevat työehtosopimuksesta. Puhutaan työehtosopimustasoisista työsuhteen ehdoista. Luottamusmiehen kanssa työehtosopimuksen mukaisesti tehdystä paikallisesta sopimuksesta muodostuu osa työehtosopimusta: tällä tavalla työehtosopimusta ikään kuin modataan työpaikalle paremmin sopivaksi. Tällaiset paikalliset sopimukset eivät välttämättä koske koko henkilöstä vaan ne voivat koskea vain jotain osastoa – tai vaikka vain yhtä työntekijää.

Lisäksi jotkut lait sisältävät mahdollisuuden sopia joistain asioista paikallisesti luottamusmiehen tai muun henkilöstön edustajan kanssa.

Kuitenkin työnantajan ja työntekijän välillä kahden kesken – usein työsopimuksessa – sovitut asiat ovat aiemman ymmärrykseni mukaan olleet luottamusmiehen sopimisvaltuuksien ulkopuolella. Tällaisista ehdoista käytetään nimitystä työsopimustasoinen työsuhteen ehto. Työnantajan tulee sopia muutoksista näihin ehtoihin suoraan työntekijän kanssa, paitsi jos työntekijä on (nimenomaisesti) antanut luottamusmiehelle valtuuden sopia näistä ehdoista itseään sitovasti.

Teoksesta Kairinen – Uhmavaara – Murto, Paikallinen sopiminen yksityisellä sektorilla : tutkimus paikallisen sopimisen oikeudellisista perusteista ja käytännön toiminnasta työelämän yksityisellä sektorilla (2008) löytyi kuitenkin mielenkiintoisia näkemyksiä luottamusmiehen valtuuksista:

Luottamusmiehellä saattaakin olla oikeustoimilain valtuutusta koskevien säännösten mukaisesti asemavaltuutus tehdä työnantajan kanssa sellaisia sopimuksia, jotka muuttavat työntekijöiden työsopimustasoisia työsuhteen ehtoja. Varsinkin jos työpaikalla on perinteisesti voitu sopia joistain asioista suoraan luottamusmiehen kanssa (eikä henkilöstö ole asiaa kyseenalaistanut), voi työnantaja vilpittömästi luottaa, että jatkossakin voidaan toimia näin – ja siten luottamusmiehen kanssa tehdyt sopimukset ovat yksittäisiä työntekijöitä sitovia. Tällaista luottamusmiehen sopimuksenteko-oikeuden ajan kanssa vakiintumista on käsitelty ainakin työtuomioistuimen tuomiossa TT:2008-44.

Lisäksi luottamusmiehen solmima sopimus, joka ei lähtökohtaisesti sido yksittäistä työntekijää, voi muuttua työntekijää sitovaksi, jos työntekijä ei nosta asiasta (kohtuullisessa ajassa) meteliä: työntekijän katsotaan hiljaisesti hyväksyvän luottamusmiehen solmiman sopimuksen sitovan itseään työsopimustasoisena. Tästä velvollisuudesta käytetään nimitystä "työntekijän toimimisvelvollisuus". Tulkinta ei ole uusi, vaan näitä on käsitelty jo mm. Kimmo Niemisen tutkimuksessa Työsuhteen ehtojen sopiminen yhteistoimintamenettelyssä (2000) sekä teoksessa Kairinen – Koskinen – Nieminen – Ullakonoja – Valkonen, Työoikeus, 2006, s. 1101.

En sitten tiedä, onko tuon Kairisen, Uhmavaaran ja Murron tutkimuksen jälkeen tullut oikeuskäytännön kautta muutoksia tähän asiaan.


24.6.2015

Hyvä että meillä on työntekijäliittoja

Kauppalehti 18.6.2015: Goldman Sachs rajoittaa kesäharjoittelijoiden työajan 17 tuntiin päivässä

Ilmeisesti kaikki työnantajat eivät ihan täysin automaattisesti ja itseohjautuvasti päädy tolkullisiin työaikajärjestelyihin. Tämä oli taas hyvä muistutus itsellenikin siitä, miten paljon työntekijäliitot ovat saaneet hyvää meillä aikaiseksi.

Meidän työaikalakia parjataan paljon. Se on jäykkä eikä sovi nykyaikaiseen tietotyöhön. Tämän uutisen lukemisen jälkeen meidän työaikalakikin näyttäytyy ihan uudessa valossa. Lisäksihän työehtosopimukset mahdollistavat monessa asiassa työaikalain ohittamisen tai vähintään rajun venyttämisen, joten missään ihan kestämättömän jäykässä tilanteessa ei kuitenkaan eletä.

Ja aina pelätään, että ne on vaan ne pienet työnantajat, jotka sooloilee ja sortaa, jos kukaan ei valvo. Tässä ei ollut kyse pienestä työnantajasta.