Milloin työsuhde syntyy? Työsopimus, työsopimussuhde, työsuhde...

Työnantaja ja työntekijä solmivat 1.1.2016 työsopimuksen, jossa sovitaan, että työntekijä aloittaa työt 1.2.2016. Työntekijä kuitenkin sairastuu 20.1.2016 ja pääsee aloittamaan työt vasta 12.2.2016. Milloin työnantajan ja työntekijän välille syntyy tässä tilanteessa työsuhde – ja mitä väliä sillä on?

Vastaus oli aikoinaan hyvin yksinkertainen: Oikeustietelijä Arvo Sipilän 1938 kehittämän perussuhdeteorian mukaan työsuhde alkaa yksiselitteisesti vasta, kun työntekijä ryhtyy ensimmäistä kertaa tekemään työtään. Työsopimuksen solmiminen ei vielä muodosta työsuhdetta, vaan se muodostaa työsopimussuhteen, joka työnteon aloittamisella "täydentyy" työsuhteeksi (ilmeisesti Sipilä katsoi työsopimussuhteen muuttuvan työsuhteeksi, ts. työsopimussuhde lakkaa, kun työsuhde syntyy). Tämä tarkoittaa sitä, että yllä olevassa esimerkkitapauksessa työsuhde alkaa vasta 12.2.2016.

Työlainsäädännön soveltamisen katsottiin (pääsääntöisesti) alkavan vasta työsuhteen alusta lukien. Työntekijän suojaksi säädettyjä lakeja ei noudatettu vielä työsopimuksen solmimishetkestä lukien vaan vasta, kun työnteko ensimmäistä kertaa aloitettiin. TES-määräyksiäkin (esim. sairausajan palkkaa koskevia määräyksiä) alettiin soveltamaan vasta, kun työnteko aloitettiin.

Ainakin vielä vuonna 1980, jolta ajalta minulla on käsissäni Kaarlo Sarkon teos Työoikeus (2. uudistettu painos, 1980), tilanne oli entisellään. Teoksen mukaan työoikeudessa oli edelleen vallalla työsopimuksen ja työsuhteen syntymisen osalta perussuhdeteoria. Sarkon kirjassa on avattu auki syy, miksi työlainsäädäntöä lähtökohtaisesti sovelletaan vasta, kun työnteko on aloitettu: lainsäätäjä on halunnut suojata yleisesti nimenomaan työtä tekevää työntekijää eikä niinkään työsopimuksen solminutta työntekoon velvoittautunutta sopimuskumppania.

Kuitenkin Sarkon mielestä mm. tapaturmavakuutuslakia (1948) tulisi soveltaa jo ensimmäiseen ja viimeiseen työmatkaan – eli ensimmäiseen matkaan kotoa työhön ja viimeiseen matkaan työstä kotiin – vaikka työsuhde ei ole ensimmäisessä tapauksessa vielä syntynyt ja toisessa tapauksessa se on jo päättynyt. Sarkon mukaan "juuri tällaisissa tapauksissa tulisi vapautua liian muodollisesta sidonnaisuudesta työsuhteen käsitteeseen ja sen edellyttämään työn tekemisen tosiasialliseen aloittamiseen tai päättymiseen" ja tarkastella lainsäätäjän tarkoitusta.

Sarkko myös korosti, että työsopimussuhde ei pääty, kun työsuhde syntyy, sillä työsopimushan on työsuhteen yksi säännöstyslähde (eli moni työsuhteen ehto sovitaan nimenomaan työsopimuksessa). Työsopimussuhde on edelleen siellä taustalla.

Sarkon teoksen mukaan työntekijän irtisanomissuoja koski kuitenkin työsopimussuhteen (työsopimuksen) irtisanomista, joten työntekijällä oli irtisanomissuoja jo työsopimussuhteessa ennen työsuhteen syntymistä.

Uuden työsopimuslain (2001) myötä perussuhdeteoria ilmeisesti siirtyi historiaan, sillä sen hallituksen esityksessäkin (HE 157/2000) todettiin seuraavaa (ja tätä on oikeuskirjallisuudessakin toisteltu mm. Tiitinen-Kröger: Työsopimusoikeus, 2013 s. 39-40):

Voimassa olevassa työsopimuslaissa ei ole alunperinkään käytetty käsitteitä "työsopimus" ja "työsuhde" aivan johdonmukaisesti tai yhtenäisesti. Oikeuskirjallisuudessa niin kutsutun perussuhdeteorian mukaisesti "työsopimuksella" on tarkoitettu työnantajan ja työntekijän välistä oikeustointa, jolla perustetaan "työsopimussuhde". Perussuhdeteorian mukaan "työsuhteen" taas katsotaan alkavan vasta, kun työntekijä työsopimuksen tehtyään ryhtyy tosiasiallisesti työhön ensimmäisen kerran. Vastaavasti työsuhteen katsotaan päättyvän työntekijän lopettaessa työnteon sen jälkeen kun jompi kumpi sopijakumppaneista on ilmaissut tahtonsa päättää työsopimus. Perussuhdeteorian mukaan työlainsäädäntöä sovelletaan vain "työsuhteessa", ellei laissa ole nimenomaisesti säädetty toisin. Tästä periaatteesta on aiheutunut niin käytännön työelämässä kuin oikeuskäytännössäkin epätietoisuutta ja epävarmuutta: esimerkiksi kuuluuko ensimmäisellä tai vastaavasti viimeisellä työmatkalla sattunut tapaturma tapaturmavakuutuslain mukaisesti korvattaviin työmatkatapaturmiin.

Ainakaan Euroopan unionin jäsenvaltioissa tällaista käsitteellistä eroa, jolla olisi oikeudellista merkitystä, ei ole, kuten oikeastaan kaikista työoikeudellisista direktiiveistä käy ilmi selkeästi. Näistä syistä käsitteiden "työsopimus" ja "työsuhde" välillä ei ole tehty työsopimuslain eikä muunkaan työlainsäädännön ajallisen soveltamisen kannalta juuri kuvattua eroa, vaan näitä käsitteitä käytetään tältä kannalta toistensa synonyymeina. Kunkin työoikeudellisen lain tai sen yksittäisen säännöksen soveltamisen alkaminen ja päättyminen olisi näin ollen ratkaistava yksittäistapauksittain lähinnä tämän lain tai sen säännöksen tarkoituksen perusteella.

Työelämän lakien ja jopa niiden yksittäisten säännösten noudattaminen ratkaistaan siis tätä nykyä yksittäistapauksittain. Tiitisen ja Krögerin teoksessa työsuhteen esitetään s. 40 kuvassa alkavan heti työsopimuksen solmimisesta, mutta eri lakien noudattaminen alkaa vaiheittain.

Jaana Paanetoja on kirjoittanut tästä hieman toisin Tieteen termipankissa http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:perussuhdeteoria (päivitetty 30.6.2015 – haettu 9.1.2016), jossa hän edelleen erottaa työsuhteen ja työsopimussuhteen.

Nykyisin perussuhdeteoria on nähtävä osana työoikeuden historiaa, eikä sen työlakien soveltamisalaa koskevista tulkinnallisista väitteistä ja ajatuksista ole enää suuremmin hyötyä tai apua. Työsopimuslain henkilöllinen soveltaminen selviää pääosin lain soveltamisalasäännöksestä. Yleistäviä teorioita soveltamisalan määrittelyyn ei tarvita. Teoriaa ei tarvita myöskään ratkaistaessa työlakien ajallista soveltamista. Työlainsäädäntöä sovelletaan pääsääntöisesti siitä alkaen, kun työntekijä ryhtyy ensimmäisen kerran työhön työnantajan kanssa solmitun sopimuksen perusteella ja sen soveltaminen päättyy, kun työnteko lopetetaan. Osa työoikeudellisesta lainsäädännöstä voi kuitenkin tulla sovellettavaksi jo ennen työsuhteen syntymistä työsopimussuhteessa eli heti sen jälkeen, kun sopimus työn tekemisestä on solmittu. Tämä selviää asianomaisen säännöksen sanamuodosta. Muun muassa työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan "työsopimus" voidaan irtisanoa ja 8 luvun 1 §:n mukaan "työsopimus" voidaan purkaa. Tällöin riittävää on, että osapuolet ovat sitoutuneet sopimuksin työn tekemiseen. Työn tekemistä sopimuksen perusteella ei ole vielä tarvinnut aloittaa. Eräiden työlakien säännösten soveltaminen on kuitenkin kytketty nimenomaan työnteon aloittamiseen tai työsuhteen kestoon. Työsopimuslain 1 luvun 4 §:n mukaan koeaika on työnteon aloittamisesta alkava ajanjakso. Näin ollen koeaika ei siis voi alkaa heti työsopimuksen solmimisesta.

Paanetojan tekstissä esitetään ensin, että perussuhdeteoria on historiaa, mutta kuitenkin hetken päästä puhutaan työsopimussuhteesta ja työsuhteen syntymisestä jne.

Oli miten oli, käytännön elämässä perussuhdeteoria elää edelleen ihmisten mielissä. Kysyy keneltä tahansa HR:ltä, milloin heidän käsityksen mukaan työsuhde syntyy, ja vastaus on "työnteon aloittamisesta" (ja jos työntekijä vaikkapa sairastuu ennen ensimmäistä työpäivää, työsuhteen alku siiryy). Työntekijällä voi olla useita peräkkäisiä työsopimuksia, mutta ne eivät muodosta erillisiä työsuhteita vaan kyseessä on vain yksi pitkä työsuhde. Työntekijällä voi jopa olla solmittu saman työnantajan kanssa "päällekkäin" useita työsopimuksia, mutta silti kyseessä on vain yksi työsuhde! Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työskentelevä työntekijä solmii oppisopimuksen työnantajan kanssa. Oppisopimus on työoikeuden näkökulmasta määräaikainen työsopimus. Työntekijällä on tällöin sekä toistaiseksi voimassa oleva työsopimus että määräaikainen oppisopimus. Tällainen tilanne johtaa siihen, että jos oppisopimus irtisanotaan/puretaan, se ei johdakaan työsuhteen päättymiseen, koska toinen työsopimus on edelleen voimassa.