Olen nyt reilun kolmen kuukauden ajan tehnyt töitä ja opiskellut samaan aikaan. Töitä teen osa-aikaisena 50 % normaalista työajasta (joka toinen viikko kaksi päivää ja joka toinen viikko kolme päivää). Koulussa luentoja on joka toinen viikko torstaista lauantaihin. Periaatteessa vapaa-aikaa pitäisi olla vaikka kuinka, mutta käytännössä opiskeltavaa riittää luentopäivien ulkopuolellakin – varsinkin nyt, kun ensi viikolla on tenttiviikko.
Ennen näitä opintoja olen opiskellut viimeeksi n. 10 vuotta sitten, joten opiskelutaidot ovat todellakin ehtineet ruostua moneen kertaan, ja varsinkin pitkien esseiden kirjoittaminen tuottaa tuskaa. On kuitenkin ollut aivan älyttömän virkistävää opiskella! Työelämä ja opiskeluelämä ovat niin kaukana toisistaan, että tuntuu välillä ihan epätodelliselta mennä maanantaina töihin, kun on edellisellä viikolla ollut torstaista lauantaihin luennoilla ja usein vielä luentojen jälkeen opiskelukavereiden kanssa vertaamassa muistiinpanoja tai muuten vaan vaihtamassa ajatuksia. Toiseen suuntaan muutos, eli työpäivien jälkeen kouluun meneminen, ei jostain syystä järkytä yhtä paljon.
Opiskeluun kuuluu tietysti opiskelijabileet, joten jos ei muuten saa tarpeeksi kontrastia työelämän ja opiskeluelämän välille, niin juhliminen aamukuuteen asti tekee sen varmasti.
Parasta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen; meillä on jotenkin ihan epätodellisen mukava opiskelijaporukka. Suurin osa on minua yli viisi vuotta nuorempia, ja se on ollut kivaa, koska itseään nuoremmassa seurassa nuortuu ja piristyy itsekin :)
Tältä pohjalta suosittelen opiskelua näin aikuisenakin kaikille! Töiden ohella opiskelu vaatinee rinnalle sellaisen työn, jota voi tehdä osa-aikaisena – ainakaan oma psyyke ei kestäisi kokoaikatyötä ja opiskelua samaan aikaan! En tiedä, kuinka helposti eri työpaikoilla oman työn saa osa-aikaistettua. Toisaalta, jos alkaisi tekemään 50 % työaikaa, voisi työnantaja palkata toisen työntekijän tekemään sen toiset 50 % :) Tälle on ihan nimikin: job sharing. Ei vaan vissiin ole erityisen yleistä Suomessa. Wiki-artikkelin mukaan "studies have shown that net productivity increases when two people share the same 40-hour job". Tämän tiedon voisi kuvitella miellyttävän työnantajaa, jolle työntekijä ehdottaa tällaista järjestelyä. Onhan tuo asiantuntijatehtävissä jotenkin ihan päivänselvää, että kahdet aivot ovat tuottavammat kuin yhdet.
Olen työskennellyt HR:n parissa n. 15 vuotta, joissa painopisteenä on ollut työoikeus ja HR-analytiikka. Kirjoitan tätä blogia omaksi ilokseni – aiheet pyörivät HR-asioiden ja työoikeuden ympärillä. Vastaan mielelläni työoikeutta koskeviin kysymyksiin, sillä jokaisen kysymyksen kautta oppii itsekin uutta!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
12.12.2014
14.10.2014
Kokemuksia Tallinnan yliopistosta
Olen nyt reilun kuukauden opiskellut TLU Law Schoolissa Helsingissä oikeustiedettä. Nyt alkaa jo vähän hahmottumaan, mistä on kyse, ja pystyy vähän purkamaan ajatuksia. Tässä tämän hetken kokemuksia ja kommentteja:
Nyt vaan pidän peukkuja, että pääsen tenteistä läpi :D Tenttejä ei täällä nimittäin saa uusia kuin kerran – sen jälkeen on käytävä kurssi kokonaan uudestaan. Ja jos ei pääse tiettyä määrää kursseja läpi lukukaudessa, tippuu koulusta kokonaan pois lopullisesti. Raakaa...
- Opiskelukielenä on tosiaan englanti. Yllättävää kyllä, missään vaiheessa ei ole – ainakaan vielä – tullut sellasta tunnetta, ettei kielen takia ymmärrä jotain. Muuten on kyllä välillä ollut ymmärtämätön olo :)
- Luentoja on vain joka toinen viikko torstaista lauantaihin, mutta sen ulkopuolella lukemista ja tekemistä on aivan tokuttomasti! Ensimmäisen luentoviikonlopun jälkeen jäi tehtäväksi vain kaksi oikeustapaustiivistelmää ja luettavaksi pari kirjaa (joita siis ehtii kyllä lukemaan aina tentteihin asti). Homma lähti ihan käsistä toisen kerran jälkeen, kun piti alkaa tekemään viittä oikeustapauslyhennelmää sekä ryhmätyönä 20-sivuinen jenkkien ja ryhmän vapaasti valitseman toisen maan perustuslakien vertailu – ja valmista tuli olla seuraavaan luentokertaan mennessä. :) Samalla tuli tietysti uutta luettavaa kirjatolkulla. En ole varma, sopiiko tämä koulu ainakaan kokopäiväisen työn ohelle... Teen 50 % työaikaa ja koen, että tässäkin on jo aika kiire.
- Muut opiskelijat ovat ihan oikeasti poikkeuksetta olleet todella mukavia, ja uusiin ihmisiin on tutustunut helposti. Ehkä tämä on näin missä tahansa koulussa, mutta jaksan edelleen hämmästellä meidän ryhmähenkeä.
- Kaikki tähän mennessä vastaan tulleet luennoitsijat ovat olleet aivan huippuja! Lempparini on 23 vuotta tuomarina ja sitä ennen syyttäjänä ja asianajajana jenkeissä työskennellyt kaveri :) Käsittämättömän energinen ja mukaansatempaava tyyppi.
- Meillä on noin 70 opiskelijan ryhmä, joka alkaa kooltaan olla ihan siinä rajoilla, että voiko luennoilla kunnolla keskustella tai tehdä ryhmätöitä, mutta toistaiseksi tämä on toiminut. Yhdellä kurssilla on ollut pakko jättää ryhmätyöt kotiin tehtäväksi, kun tunneilla ei yksinkertaisesti ehdi näin ison porukan kanssa. Se vähän harmittaa.
- Opiskelutilat meillä on keskustassa Forumin Business Parkissa – loistavaa!
- Kurssien arvosana muodostuu monella kurssilla muustakin kuin tentistä, kuten esseistä ja aktiivisuudesta luennoilla ja ryhmätöissä. Tämä sopii mulle.
Nyt vaan pidän peukkuja, että pääsen tenteistä läpi :D Tenttejä ei täällä nimittäin saa uusia kuin kerran – sen jälkeen on käytävä kurssi kokonaan uudestaan. Ja jos ei pääse tiettyä määrää kursseja läpi lukukaudessa, tippuu koulusta kokonaan pois lopullisesti. Raakaa...
3.12.2013
Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella tuettuna
Viimeisin työsuhteeni päättyi reilu kuukausi sitten, ja tuli sopiva hetki miettiä, mitä seuraavaksi teen. Satuin kuulemaan sellaisesta innostavasta asiasta kuin "omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella tuettuna". Suomeksi sanottuna: on mahdollista opiskella samaan aikaan, kun saa jotain työttömyysetuutta, kuten ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Tälle lystille on toki asetettu aikaraja, joka on kaksi vuotta, eli suurinpiirtein sama aika kuin ansiosidonnaisen päivärahan enimmäismaksuaika, joka on 500 arkipäivää. Tällainen mahdollisuus on ollut olemassa vuodesta 2010 saakka, ja sitä on ilmeisesti hyödynnetty ahkerasti.
Tukea on mahdollista saada kaikkiin tutkintoon johtaviin opintoihin, mikäli tietyt muodolliset edellytykset täyttyvät (mm. 25 vuoden ikä) ja TE-toimisto toteaa viisaudessaan opinnot "työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisiksi", eli opintojen tulee parantaa työttömän mahdollisuuksia työllistyä vapaille työmarkkinoille.
Kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä uusille yliopistotutkinnoille on tehty äärimmäisen tiukat hyväksymiskriteerit. Lähtökohtaisesti uusia yliopistotutkintoja ei nimittäin tueta lainkaan, vaan yliopistotutkinnon tulee olla aiemmin kesken jäänyt. Asia ei kuitenkaan ole täysin ehdoton: julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) säädetään seuraavaa:
Harkinnan varan väljyyttä oli vielä korostettu lakiin liittyvässä Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa 11/2009 vp:
Meinasin jo menettää toivoni, mutta lähestyin vielä Työ- ja elinkeinoministeriöä asiallani ja sain sieltä erittäin diplomaattiseen ja ympäripyöreään sävyyn muotoillun vastauksen, jossa kuitenkin piileskeli se minulle olennainen virke: "Työ- ja elinkeinoministeriön näkemyksen mukaan uusia yliopisto-opintoja ei tule kategorisesti sulkea tukemisen ulkopuolelle, vaan niiden tukeminen tulee ratkaista tapauskohtaisesti." He eivät kuitenkaan voineet ottaa kantaa yksittäistapaukseen, mutta ohjasivat minut ottamaan yhteyttä ELY-keskuksen työttömyysturva-asiamieheen. Tämä lupasikin lähteä selvittämään asiaa, kun kerroin paikallisen TE-toimiston mielestäni rajaavan uudet yliopistotutkinnot kategorisesti työttömyysetuudella tuettavien opintojen ulkopuolelle.
Muutaman päivän kuluttua sain TE-toimistosta viestin, että ovat tarkastelleet tilannettani edelleen ja tukeminen onkin nyt alustavasti OK :) En tiedä oliko ELY-keskuksen asiantuntijalla sormensa pelissä, mutta onnellinen lopputulos on tietenkin se tärkein asia.
Tästä kaikesta ilahtuneena aion hakea ensi syksyksi opiskelemaan oikeustiedettä Helsinkiin :) Olen ilmoittautunut avoimen yliopiston oikeustieteen peruskursseille ja johdantokurssin suoritinkin jo. Lisäksi ilmoittauduin Pykälän valmennuskurssille, joka alkaa maaliskuussa!

Ellei erityisestä syystä muuta johdu, tässä luvussa säädettyä sovelletaan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen yliopistossa vain, jos kyse on työnhakijan aiemmin harjoittamista opinnoista, joiden todisteellisesta keskeytymisestä on vähintään yksi vuosi.Koitin etsiä hallituksen esityksestä, mitä lain tarkoittama erityinen syy voisi olla, mutta siellä viitattiin omaehtoisen opiskelun osalta vain aiemmin voimassaolevaan lakiin, jonka hallituksen esityksestä (HE 178/2009 vp) kuitenkin löysin kaksi esimerkkiä erityisestä syystä ja ylipäätään vahvistuksen sille, että asiaan on jätetty harkinnan varaa:
Joissakin tilanteissa yliopistossa suoritettavan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon kategorinen rajaaminen työttömyysetuudella tuettavan opiskelun ulkopuolelle johtaisi työnhakijan työllistymismahdollisuuksien kannalta epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Tämän vuoksi ehdotetaan, että erityisestä syystä myös kokonaan uutta yliopistotutkintoon johtavaa opiskelua voitaisiin tukea. Erityinen syy voisi olla esimerkiksi se, että työnhakijalla on aikaisempi ammatillinen tutkinto ja hän on ollut vakiintuneesti useita vuosia työmarkkinoilla, mutta työmarkkinoilla tapahtuneiden muutosten vuoksi hänen mahdollisuutensa työllistyä ammattiaan vastaavaan työhön ovat selvästi vaikeutuneet. Erityinen syy olisi myös se, että työnhakija voisi lukea yliopistossa suoritettaviin opintoihinsa aikaisemmin suorittamiaan opintoja tai suorittaa niin sanotun muuntokoulutuksen.Oma tilanteeni on hyvin lähellä hallituksen esityksessä kuvattua esimerkkitapausta, sillä minulla on ikivanha datanomi-tutkinto vuodelta 2005 ja siinä kaikki. Näkisin, että satsaaminen koulutukseeni olisi työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaista ja suorastaan järkevää :)
Harkinnan varan väljyyttä oli vielä korostettu lakiin liittyvässä Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa 11/2009 vp:
Omaehtoisen koulutuksen hyväksyminen osaksi työttömän henkilön työllistymissuunnitelmaa edellyttää työ- ja elinkeinotoimiston suorittamaa koulutustarveharkintaa. Valiokunta katsoo, että tämän harkinnan pitäisi olla suhteellisen väljää, koska lähtökohtaisesti tutkinnon suorittanut henkilö on työmarkkinoilla yleensä aina paremmassa asemassa kuin henkilö, jolta koulutus puuttuu tai tutkinto on jäänyt kesken.Kerroin suunnitelmistani innoissani TE-toimistolle. Valitettavasti TE-toimisto ei yhtynyt upeaan näkemykseeni asiasta ja ilmoitti, että tukea ei heru. Perusteina oli mm.
- "Meillä on tämmöinen ohjeistus."
- "Jos sinun kohdallasi tuetaan, niin sitten pitäisi kaikkien kohdalla tukea" (ottamatta huomioon kaikkien työnhakijoiden täysin erilaiset lähtökohdat...)
- "Aina voi opiskella opintotuella."
Meinasin jo menettää toivoni, mutta lähestyin vielä Työ- ja elinkeinoministeriöä asiallani ja sain sieltä erittäin diplomaattiseen ja ympäripyöreään sävyyn muotoillun vastauksen, jossa kuitenkin piileskeli se minulle olennainen virke: "Työ- ja elinkeinoministeriön näkemyksen mukaan uusia yliopisto-opintoja ei tule kategorisesti sulkea tukemisen ulkopuolelle, vaan niiden tukeminen tulee ratkaista tapauskohtaisesti." He eivät kuitenkaan voineet ottaa kantaa yksittäistapaukseen, mutta ohjasivat minut ottamaan yhteyttä ELY-keskuksen työttömyysturva-asiamieheen. Tämä lupasikin lähteä selvittämään asiaa, kun kerroin paikallisen TE-toimiston mielestäni rajaavan uudet yliopistotutkinnot kategorisesti työttömyysetuudella tuettavien opintojen ulkopuolelle.
Muutaman päivän kuluttua sain TE-toimistosta viestin, että ovat tarkastelleet tilannettani edelleen ja tukeminen onkin nyt alustavasti OK :) En tiedä oliko ELY-keskuksen asiantuntijalla sormensa pelissä, mutta onnellinen lopputulos on tietenkin se tärkein asia.
Tästä kaikesta ilahtuneena aion hakea ensi syksyksi opiskelemaan oikeustiedettä Helsinkiin :) Olen ilmoittautunut avoimen yliopiston oikeustieteen peruskursseille ja johdantokurssin suoritinkin jo. Lisäksi ilmoittauduin Pykälän valmennuskurssille, joka alkaa maaliskuussa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)