Työminä ja arkiminä

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota ja keskustellutkin kavereiden kanssa siitä, millaisia eroja kullakin on työminän ja arkiminän välillä.

Jotkut ovat töissäkin niin omissa oloissaan, ettei oikein edes tutustu työkaverin työminään - saati että tietäisi mitään tämän arkielämästä. Joidenkin kanssa taas ollaan työpaikalla ja työasioissa tosi läheisiä ja joka aamu oikein odottaa, että pääsee taas juttelemaan mukavan työkaverin kanssa! Mutta kun miettii, niin ei itseasiassa tiedä tästä työkaverista mitään työn ulkopuolelta. Välillä tulee ihan puun takaa, että jollakulla on pari lasta tai joku erikoinen harrastus. Sitten on niitä ihmisiä, joille koko ajatus kahdesta eri minästä on vieras. Tällaisista työkavereista tulee helposti ihan oikeita kavereita. Mukava ajatus, että voi tehdä töitä kavereiden kanssa!

En tiedä mikä näistä on se oikea tapa toimia. Jos koittaisi vaan keskittyä töissä täysin omiin töihin ja jättäytyisi kaikesta ylimääräisestä pois, olisi mukavasti suojassa kaikelta draamalta ja ihmissuhdesotkuilta! Toisaalta työ on iso osa elämästä ihan ajallisestikin, joten kai siihenkin maailman olisi hyvä rohkeasti vähän heittäytyäkin. Ja jos heittäytyy, niin ei heittäydy hekilökohtaiseksi vaan pitää työpaikan sosiaalisen elämän ja ihmissuhteet selkeästi työasioissa ja työpaikalla. Kun lähtee töihin, voi ajatella ottavansa lomaa arjen huolista. Töistä kotiin lähtiessä työmurheet jäävät työpaikalle.

Jos sitten päättää olla töissä ja vapaalla ihan samana omana itsenään, voi saada työelämästä ja työpaikan ihmissuhteista kaiken irti. Työkaverista voi tulla vaikka loppuelämän sydänystävä! Vaarana vaan on, että kun sukset menevät ristiin vapaa-ajalla, niin ne samat sukset on ristissä myös töissä. Ja päinvastoin. Koko elämä on samaa soppaa, eikä voi enää "lomailla" töissä arjesta tai arkena töistä.

Ohjelmointi on vaikeaa

Aloitin uuden harrastuksen: java-ohjelmointi! Tässä nousee softakehittäjien arvostus ihan uusiin lukemiin...

Aloin harjoituksena koodaamaan yksinkertaista kaupunkisimulaattoria! Loin seuraavat luokat:

• Peli - sovellusluoka
• Maailma - tästä luodaa olio, jossa pelimaailma pyörii
• Ruutu - josta johdetaan Ruutu-taulukko, joka toimii pelin ruudukkona
• Objekti - kaikki ruuduissa sijaitsevat asiat ovat Objekteja (esim. talo)
• Talo, Patsas, ym. ovat Objektin alaluokkia.

Sain luotua jonkinlaisen metodin, jolla maailma päivittyy ja ruuduissa sijaitsevat objektit aiheuttavat muutoksia ruutujen ominaisuuksiin. Sitten alkoi menemään jo niin monimutkaiseksi, että päätin lopettaa. Tuntuu etten enää tiedä mihin luokkaan mitäkin sijoitin ja onko koko palastelu mennyt oikein. Ehkä alan tekemään jotain uutta juttua.

Tätäkin puuhastelua olisi kiva harjoitella jonkun pro-koodarin kanssa, niin ei tarvitse kaikkea pohtia päivätolkulla ja oppia kantapään kautta (jos sittenkään...).

Eli ainakaan vielä en vaihda alaa HR:stä sovelluskehitykseen :)

Olen pahoillani

Koska mokailen paljon, olen myös oppinut pahoittelemaan! Olen kyllä aina ihan vilpittömästi pahoillani, kun teen virheen, mutta se että saan sen myös sanottua napakasti, oltua ratkaisukeskeinen, enkä jää selittelemään, on vaatinut harjoittelua.

Tässä muutamia asioita, joita olen mielestäni oppinut!

1. Älä selittele. Itsestään selvää, mutta ainakin minulle tuottaa välillä ongelmia, koska useinhan mokaan on ollut joku syy tai usein pitkä syy-seuraus-ketju. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta ainakaan heti kuulla pitkää selvitystä siitä, mistä virhe on johtunut. Älä ainakaan käy selittämään, että syy oli alunperin jonkun toisen.
2. Älä käytä me-muotoa. Ihan sama kenen syy on ollut tai kuinka monta henkilöä sopan keittoon on osallistunut. Jos sinä olet se henkilö, joka on asiakkaaseen yhteydessä, niin sinä myös pahoittelet henkilökohtaisesti.
3. Ota heti yhteyttä, kun olet tullut tietoiseksi mokasta. Soitto asiakkaalle heti antaa sen kuvan, että asiaa aletaan heti hoitamaan. Ei kannata jäädä pitkäksi aikaa odottelemaan ratkaisuehdotuksia tai varsinkaan sitä että selvitetään kuka on tehnyt mitäkin. Jos aikailu jossain paljastuu asiakkaalle, niin se ei näytä hyvältä. Heti vaan soitto, henkilökohtainen pahoittelu ja selvitys siitä missä vaiheessa tilanteen ratkaiseminen on.

Pahoittelulla saa paljon aikaiseksi. HR:ssähän pahin tilanne on, että palkanmaksussa on virhe tai myöhästyminen. Mutta jopa tällaisien virheiden yhteydessä saa asiakkaan rauhoitettua, kun on oikeasti asiassa pahoillaan ja saa vakuutettua, että tilanteen ratkaiseminen on nyt ykkösprioriteettina!

Eräs kollegani on kertonut, että kohdatessaan jostain virheestä äärimmäisen kiihtyneen asiakkaan, johon mikään ei tunnu tehoavan, hän sanoo "Anteeksi". OK, voi olla vähän jopa teatraalista, mutta tuon jälkeen ei kukaan täysijärkinen enää pysty jatkamaan raivoamista ja usein jopa nolostuu :)

Eli ei muuta kun mokailemaan! Ja sitten pahoittelemaan! :D

Oman HR-osaamisen kehittäminen

Liityin HENRY:yn. Liityin myös yhteen jaokseen. Mukavaa jos sitä kautta saa uusia kollegoita, joiden kanssa sparrailla haastavia tilanteita ja hankkeita. HR-ystäviä ei ole koskaan liikaa.

Kuulin myös, että viime vuonna suorittamani TAKK:n HR-asiantuntijavalmennus on saamassa jatkoa! Ko. valmennus oli parasta mitä minulle on oman HR-osaamisen kehittämisen saralla tapahtunut ja en malta odottaa jatkovalmennusta.

Ajattelin lukea Dave Ulrichin HR Champions ja HR Value Propositionin uudestaan! Olen lukenut molemmat ehkä 5 kertaa. Ymmärrän aina jonkun uuden asian lisää, mutta vielä on sisäistämättä suurin osa ko. kirjojen sisällöstä ja ajatuksista :D

Meinasin ostaa töihin kirjan Työsopimusoikeus (Tiitinen ja Kröger), mutta siitä on vaan 2008 painos ja tämän vuoden joulukuussa on tulossa ihka uusi painos, joten haluan siten suoraan sen

Inhimilliset asiat

Mietin aina ajoittain mistä kulmasta HR-työtä pitäisi lähestyä. Toisaalta ollaan tekemisissä hyvin moniulotteisten, abstraktien, ei-mitattavien, inhimillisten asioiden kanssa. Käytännön tekeminen voi olla keskustelua, kuuntelua, neuvomista ja ajattelemista. Tällaisille asioille ei vaan ole mitään sijaa johtoryhmän agendalla.

HR joutuukin tekemään aikamoista yksinkertaistamista, jotta inhimilliset asiat saadaan mitattavaan ja johdettavaan muotoon. Vertaisin tätä siihen, että kaunis vehreä metsä kaadetaan alas, perataan puista oksat ja lehdet pois, paloitellaan rungot ja pinotaan puuvarastoon. On varmasti saatu mitattavaan muotoon, mutta samalla kadotettu kyllä kaikenlaista...

Kun mietin omaa työuraani, niin parhaat oivallukset ja siitä seuranneet tekemiset ovat tulleet tarkkailemalla, kuuntelemalla ja keskustelemalla ihmisten kanssa - niin johdon, esimiesten kuin koko henkilöstön kanssa. Lisäksi ulkoistettujen toimijoiden kanssa, kuten vaikkapa työterveyshuolto. Parhaassa tapauksessa keskusteluyhteys on asiakkaisiinkin. Ja tuohon päälle vielä työmarkkinajärjestetöt, työvoimaviranomaiset ja oppilaitokset.

Minkään ison organisaation henkilöstöjohtaja ei varmaankaan kiertele pitkin maailmaa rupattelemassa koko henkilöstön ja kaikkien sidosryhmien kanssa vaan johtaa isoimmissa organisaatioissa koko touhua budjettien ja kovien lukujen, prosessien, mittareiden ja raporttien avulla. Mutta samalla tiedostaa tärkeäksi sen, että kentällä on ihmisiä, jotka pystyvät olemaan organisaation ranteessa kiinni mittaamassa pulssia ja reagoimaan nopeasti. Ja muutenkin tuntevat oman alueensa ihmiset ja ihmisiin liittyvät asiat, jotta voidaan tehdä järkeviä asioita.

Avokonttorista ja etätöistä

Tykkään työskennellä avokonttorissa. Minua ei häiritse meteli, päinvastoin se rauhoittaa samalla tavoin kuin päällä oleva telkkari kotona. Minua ei haittaa, vaikka joku keskeyttää työnteon jatkuvasti, sillä vaihtaisin työtehtävää muutenkin aina parin minuutin välein, kun kyllästyn edelliseen! Ja jos taas olen tekemässä jotain taivaallista exceliä, niin uppoudun siihen sellaisella intensiteetillä etten edes kuule, vaikka joku yrittäisi keskeyttää.

Minua ei myöskään häiritse se, että avokonttorissa jutellaan vapautuneesti eikä tehdä kokoajan töitä. Päinvastoin, koen että HR-työssä parhaat oivallukset syntyvät juttelemalla paljon eri ihmisten kanssa ympäri organisaatiota. Tulee sellainen perstuntuma työyhteisön fiilikseen ja mahdollisiin ongelmiin. Ja hyvä HR on muutenkin aina paikalla ja palvelualttiina jokaiselle, kuten hyvä myyjä vaatekaupassa!

Ja avokonttorissa tulee helpommin autettua työkavereita erilaisissa asioissa. Yhdessä työpaikassa lähin työkaverini teki ihan eri töitä kuin minä, mutta meistä oli apua toisillemme. Minä autoin exceleiden kanssa, hän taas oikoluki sähköpostejani, jotta ne eivät kuulostaneet liian tylyiltä, ylimielisiltä, nössöiltä tai mitä tahansa keksinkin miltä ne saattaisivat kuulostaa. Ja apua oli helppo pyytää, kun nosti vain hieman päätään sen verran, että pystyi sermin yli huikkaamaan.

Ja etätyöstä: En oikein osaa tehdä etätöitä. Haluan olla työpaikalla, koska työkaverit ovat siellä. Ja koska olen asiakaspalvelija, haluan olla auttamassa paikanpäällä. En kestä jos pitää auttaa jotakuta etänä, kun haluan näyttää että näin kannattaa tehdä, tuota ei kannata kirjoittaa ja odotas, tarkistan tuon täältä minun koneelta.

Yritysvastuu ja HR

Yritysvastuu on nyt kovasti pinnalla suuryrityksissä. Tämän voi jokainen nähdä omin silmin yritysten verkkosivuilla: Avaa minkä tahansa suuryrityksen verkkosivut. Linkki yrityksen yritysvastuuosioon löytyy etusivun yläpalkista tai muusta päänavigaatioelementistä.

Yritysvastuu kiinnostaa yrityksen asiakkaita, sijoittajia ja henkilöstöä (nykyistä ja tulevaa). Ja ylipäätään asian tulisi kiinnostaa meitä kaikkia!

Yksinkertaistetusti tapahtumaketju käynnistyy siitä, että esimerkiksi ruokaostoksilla oleva kuluttaja haluaa ostaa tuotteen joka on valmistettu vastuullisesti. Valmistajayritys vastaa kuluttajan tarpeeseen huolehtimalla siitä, että sen omat tuotantoprosessit ovat ympäristövaikutuksiltaan mahdollisimman vähäiset, toiminta on vähintään laillista ja mielellään vielä hyvien tapojen mukaista ja että henkilöstö voi hyvin.

Valmistajayrityksen oman toiminnan kuntoon laittaminen ei vielä riitä, vaan täytyy myös huolehtia siitä, että kaikki toimittajat tekevät saman. Vastuullisuusketjun tulee yltää aina alkutuotantoon asti.

Tätä sivusta seuraavat sijoittajat ovat kiinnostuneita yritysten vastuullisuudesta puhtaasti riskienhallinnan näkökulmasta. Ei ole hyvä idea sijoittaa yritykseen, joka toimii vastuuttomasti ja joka karkoittaa asiakkaat, menettää hyvät työntekijät ja kärsii ylipäätään huonosta maineesta.

Yrityksen oma henkilöstö on kiinnostunut työnantajansa toiminnan vastuullisuudesta. Haluanko olla töissä yrityksessä joka toimii vastuuttomasti? Uuden sukupolven työnhakijat miettivät haluavatko edes hakea vastuuttomaan yritykseen töihin.

Eri mediat valvovat tämän kaiken toteutumista uutisoimalla yritysten mehukkaimmat vastuullisuusmokat - ja onneksi joskus myös ne parhaimmat onnistumiset! Ihmiset keskustelevat keskenään asioista ja sparraavat toisiaan tekemään oikeita ostopäätöksiä.

Mutta asiaan! Mitä HR voi tehdä yritysvastuun edistämiseksi omassa yrityksessä?

1. Ole vastuullinen työnantaja!
• Pidä huolta henkilöstön hyvinvoinnista. Työ voi parhaimmillaan olla muuta elämää rikastuttava asia ja hyvinvoinnin lähde - eikä pelkästään voimat imevä pakollinen paha, josta saa rahaa.
• Pidä huolta henkilöstön osaamisesta. Et voi enää luvata kenellekään eläkepestiä, mutta voit pitää huolta siitä, että työntekijän työmarkkina-arvo säilyy ja tämä työllistyy uudelleen muualle jos ja kun työt yrityksessäsi loppuvat.
• Toimi tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.
• Vaali henkilöstön monimuotoisuutta!
2. Viesti vastuullisuudestanne omalle henkilöstölle ja työnhakijoille. Anna omalle henkilöstölle mahdollisuus tuntea ylpeyttä työnantajastaan. Tee yrityksestäsi vetovoimainen työpaikka uuden sukupolven työnhakijoille, jotka ovat kiinnostuneita vastuullisuusasioista.
3. Nosta yritysvastuu keskusteltavaksi johdolle. HR voi hyvin toimia keskustelunavaajana vastuullisuusasioissa. Perustele liiketoiminnan riskienhallinnan ja mahdollisuuksien kautta: Jos toimimme vastuuttomasti menetämme asiakkaat ja sijoittajat. Jos toimimme vastuullisesti säilytämme asiakkaat ja houkuttelemme parhaat työntekijät.
4. Toimi inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden sanansaattajana! OK, tämä on jo pikkasen korkealentoista, mutta HR voisi mielestäni toimia jonkinlaisena omantunnon pilkkeenä muuten niin psykopaattisessa markkinataloudessa, jossa perinteisesti vain tuloksella ja yrityksen omistaja-arvon kasvattamisella on väliä. Tunteet puuttuvat.

Koen että vielä tällä hetkellä yritysvastuu on monille yrityksille vain kauniita sanoja ja ulkokuoren kiillotusta. Jos kysyn ihan randomilla jonkun suuryrityksen työntekijältä mitä yritysvastuu merkitsee hänelle ja miten se koskettaa hänen työtään, niin en usko että osaa vastata. Voin olla ja toivottavasti olisinkin väärässä.

Pukukoodeista

Olen ensimmäistä kertaa työpaikassa, jossa on pukukoodi. Syykin on ihan ymmärrettävä: täytyy käydä asiakkailla ja asiakkaita saattaa tulla käymään toimistolla. Työpaikkaa vaihtaessa mietin, että suurin haasteeni tuleekin olemaan tottuminen työpukeutumiseen. Meillä ei edes ole mikään erityisen tiukka pukukoodi, siistit housut ja puvun takki on OK. Kengät pitää olla semmoset aikuisten nahkakengät.

Nyt olen kaksi kuukautta pukeutunut aikuisten ihmisten tapaan. Olen tehnyt seuraavia huomioita:

1. Työvaatteiden päälle pukeminen asettaa aivot työmoodiin. Kotiin palatessa kuoriudun niistä pois, vaihdan verkkarit ja t-paidan ja olen ainakin teoriassa vaihtanut vapaalle.
2. Puku päällä olen itsevarma ja koen olevani uskottavampi. Olo on suorastaan voimaantunut, kun astelee puku päällä asiakaskäynnille! Tunnen olevani ammattilainen.
3. Tunnen kuuluvani johonkin. Kadulla kävellessä tunnen yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden siisteihin työvaatteisiin pukeutuneiden ihmisten kanssa. Vähän niinkun motoristit ja mini-kuskit keskenään.
4. Ihmiset kohtelevat siististi pukeutunutta eri tavalla. Kaupassa saa lähtökohtaisesti mukavampaa palvelua verrattuna siihen mitä saan minun normaalissa huppari+verkkarit+hiukset sekasin+huppu vedetty pään päälle -vaatetuksessa. Näytän varmaan narkkarille.

Voin vain kuvitella miltä lääkäreistä, poliiseista ja palomiehistä tuntuu, kun vetävät työvaatteensa päälle - ne vasta symboloivatkin vahvasti kantajansa ammattia ja kykyjä. Lääkäri ilman valkoista lääkärintakkia ei vaikuta luotettavalta ja toisaalta valelääkärikin on uskottava valkoinen takki yllään.

Silti, jos saisin valita niin kaikki saisi pukeutua miten parhaaksi näkevät ja mukavimmaksi kokevat!

Tietokonepelit ja työelämä

Olen ollut nuorena tosi ahkera tietokonepelien pelaaja! Pelailen edelleenkin, mutta en ihan samalla tavalla aamuyötä myöten niskat krampissa, syömättä ja peseytymättä ja kertakaikkisen vieraantuneena todellisuudesta.

Lempipelejäni ovat erilaiset rakentelupelit (kaikki Simcityt, Transport Tycoon Deluxe, Theme Hospital) sekä nettiroolipelit (olin aivan koukussa Dofukseen joku aika sitten). Lisäksi pelailen kaikenlaisia pieniä Flash-pelejä, viimeisimpänä todella koukuttava Kingdom Rush! Koitin kovasti kohuttua ja kehuttua Dwarf Frotressia, mutta totesin sen menevän aivan yli mun kykyjen ja osaamisen.

Pelatessa mitä vaan karttuu kielitaito, rakentelu- ja strategiapeleissä paranee looginen päättelykyky, nettiroolipeleissä kehittyvät yhteistyötaidot. Ja pelaaminen on tietenkin mukava tapa rentoutua töiden jälkeen ja irrottautua arjesta.

Nettiroolipeleissä otat jonkun tietyn roolin yhteisössä: Oletko lähitaistelussa vahva miekkamies, kestävä mutta hidas örkki, matkan päästä jousella ja nuolilla hyökkäävä haltia vai joukkojen kykyjä parantava maagi? Samalla tavalla ihmiset hakevat paikkansa työelämässä. Itse olen pelatessa aina jonkun sortin tukimies enkä ensimmäisenä etulinjassa miekan varressa. Ja kas, tämähän täsmää ammattini kanssa :) Minulla on tunne, että en ole ainut joilla tämä yhteys toteutuu.

Nettiroolipeleissä tottuu myös siihen, että hahmosi kaikki ominaisuudet ja kyvyt on käännettävissä numeeriseen muotoon ja siten mitattavissa, arvioitavissa ja vertailtavissa toisiin hahmoihin. Tämä ei tunnu ollenkaan pahalta vaan päinvastoin motivoi kehittämään omaa hahmoa entistä paremmaksi. Tässä katkeaa yhtymäkohta työelämään: Töissä oman ammattiminän mittaaminen, vertailu ja arvostelu tuntuu niin tosi paljon pahemmalta ja henkilökohtaiselta. Olisi kyllä hienoa, jos oman ammattiminän saisi roolipelihahmon tavoin irti henkilökohtaisesta minästä ja siihen kohdistuva arviointi ja vertailu ei tuntuisi roolipelihahmoon kohdistuvaa kritiikkiä kummoisemmalta.

YT:t

Olen tässä lyhyen urani aikana ollut muutamassa YT-neuvottelussa mukana (ja nimenomaan vähennys-YT) ja muutamia havaintoja ehtinyt tehdä.

Sanotaan, että YT-neuvotteluissa ei toteudu se lain hengen mukainen yhdessä aidosti ja hyvässä yhteistyössä neuvotteleminen. Syyllinen on aina työnantaja, joka sanelee neuvotteluiden rakenteen ja kokousten kulun. Pöytäkirjat pursuavat ympäripyöreitä toteamisia ja vaikeita käsitteitä, ja mitään ei oikein saada yhdessä päätetyksi.

Syy ei kyllä aina ole työnantajassa vaan itse laissa. Yhteistoimintalaki sanelee aivan liian tarkkaan neuvotteluiden rakenteen. Työnantajan oman oikeusturvan kannalta on turvallisinta käydä neuvottelut pilkun tarkasti by the book, jotta ei vahingossa tapahdu muotovirheitä.

Ja se että päätöksiä ei saada neuvotteluissa aikaan johtuu siitä, että päätöksiä ei saa neuvottelun aikana tehdä! Vaikka viimeisessä YT-kokouksessa saataisiin hyvässä yhteishengessä ja sulassa sovussa päätös aikaiseksi, niin sitä ei saa ääneen todeta eikä missään nimessä pöytäkirjaan kirjata. Kyseessä on muuten yhteistoimintamenettelyn laiminlyönti, josta voi rapsahtaa maksettavaa.

Kaiken kaikkiaan koko touhusta on kadonnut maalaisjärki. Kokousten esityslistat ja pöytäkirjaan kirjattavat otsikot tulevat suurinpiirtein suoraan yhteistoimintalaista eikä niistä kannata työnantajan poiketa. Typerä systeemi.