Työntekijän oikeus tehdä sivutöitä päätyösuhteen ulkopuolella

Saako työntekijä tehdä sivutyötä päätyösuhteensa ulkopuolella?

Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemaliaan työllä, ammatilla tai elinkeinona. Tätä oikeutta on kuitenkin työsopimuslaissa rajoitettu, jos henkilö on jo työsuhteessa toiseen työnantajaan.

Sivutyön tekemistä rajoittaa työsopimuslain 3:3.1 § eli kilpailevan toiminnan kielto sekä jossain määrin myös 3:1 §:n toinen virke eli yleinen lojaliteettivelvoite.

Työsopimuslain 3:3.1 §:n mukaan

Työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.

Työsopimuslain 3:1 §:n toisen virkkeen mukaan

Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.

Työsopimuslain hallituksen esityksen (HE 157/2000) sivulla 79 on avattu tarkemmin 3:3.1 §:n taustaa ja käytännön soveltamista sivutyön osalta:

Työntekijän toiminnan sallittavuutta arvioitaessa olisi aina otettava huomioon sekä työn luonne että työntekijän asema. Säännöksen tulkinnassa olisi otettava huomioon oikeutta työhön ja elinkeinonvapautta koskeva perustuslain 18 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemaliaan työllä, ammatilla tai elinkeinona. Ehdotettu säännös olisi voimassa olevan [eli nyt jo vanhan] työsopimuslain 16 §:n tapaan lailla säädetty tämän perusoikeuden rajoitus. 

Kilpailevaa toimintaa koskeva rajoitus ei tarkoita, että työnantajana olisi yksinoikeus työntekijänsä työvoimaan. Esimerkiksi osaaikatyötä tekevällä ja lomautetulla työntekijällä olisi, jo mainittu perustuslain säännös huomioon ottaen, oikeus hakeutua toisellekin työnantajalle ammattinsa mukaisiin töihin, ellei työtehtävien erityisluonteesta johtuisi muuta. Jos tässä pykälässä tarkoitetusta rajoituksesta ei muuta johtuisi, työntekijällä olisi oikeus päättää vapaa-aikansa käyttämisestä esimerkiksi sivutoimessa. 

Eli kyllä sivutöitä lähtökohtaisesti saa tehdä. Työntekijällä on oikeus käyttää vapaa-aikansa miten hyvänsä, vaikkapa sivutyössä. Yhdellä työnantajalla ei ole yksinoikeutta työntekijänsä työvoimaan. Sivutyö ei kuitenkaan saa olla kilpailevaa päätyösuhteen kanssa, eikä sivutyö saa yleisestä lojaliteettivelvoitteesta johtuen olennaisesti haitata päätyösuhteen velvoitteiden täyttämistä. Tällainen haitta voisi näkyä esim. työntekijän väsymyksenä ja työtulosten heikentymisenä (Äimälä – Nyyssölä – Åström: Käytännön työoikeutta esimiehille, 2012 s. 32).

Tarvitseeko sivutyön tekemisestä ilmoittaa?

Pakko ei ole, mutta "hyvään työmarkkinatapaan" saattaa kuulua ainakin joissakin tilanteissa se, että työntekijä ilmoittaa työnantajalle etukäteen sivutoimestaan. (Kairinen – Koskinen – Nieminen – Ullakonoja – Valkonen: Työoikeus, 2006 s. 480).

Työsopimuksessa voidaan sopia, että työntekijä on aina velvollinen ilmoittamaan sivutoimestaan työnantajalle. Tämä on ihan järkevää jo siksi, että työnantaja voi siinä kohtaa omalta osaltaan arvioida, onko kyse kilpailevasta toiminnasta, ja samalla voidaan keskustella ajankäytöstä sivutyöhön.

Voidaanko työsopimuksessa pätevästi sopia, että työntekijä tarvitsee sivutyön tekemiseen aina työnantajan luvan?

Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, koska tästä ovat kaikki työoikeuden asiantuntijat jotain eri mieltä.

Ei voida sopia rajoituksista (kuten tuollaine lupamenettely):

Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, 2013 s. 334: "TSL 3:3.1 ja 2:n säännökset ovat pakottavaa oikeutta. Näitä säännöksiä ei ole mainittu lain 13:7.1:ssa. Siten yhtä hyvin työsopimuksen kuin työehtosopimuksenkin määräys, jolla työntekijän mahdollisuutta tehdä vapaa-aikanaan työtä joko työsuhteessa ’toiseen’ työnantajaan tai omaan lukuunsa tiukennetaan TSL 3:3:ssä säädetystä, on mitätön.” 

Hietala – Kaivanto: Työsopimus ja johtajasopimus, 2012 s. 142: ”Työnantaja ei voi sinänsä kieltää työajan ulkopuolisia sivutoimia, elleivät ne olennaisesti vaikuta työntekijän työn suorittamiseen tai ole kilpailevaa toimintaa.”

Voi sopia joissain tapauksissa:

Moilanen: Määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet, 2013 s. 149: "Työsopimuksessa voidaan sopia, onko työntekijällä oikeus tehdä muuta työtä työsuhteensa aikana. Jos työntekijän oikeutta muun työn tekemiseen rajoitetaan, sopimukselle tulisi kuitenkin olla painavat perusteet, jotta se ei loukkaisi työntekijän perusoikeutta hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla."

Voi sopia:

Äimälä – Rautiainen: Työsopimuslaki, 2008 s. 107: "Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia työsopimuksessa, minkälaisia sivutoimia työntekijällä saa olla ja pitääkö niihin olla työnantajan lupa. Eräissä työehtosopimuksissa on myös määräyksiä sivutoimista." 

Saarinen: Työsuhteen pelisäännöt, 2011 s. 56: "Kilpaileva työsopimus on erotettava sivutoimisesta työsopimuksesta, joka pääsääntöisesti on sallittu. Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin sopia siitä, minkälaisia ja miten pitkäaikaisia sivutoimia työntekijä voi ylläpitää samanaikaisesti päätyösuhteen kanssa. Tätä koskevia määräyksiä on myös joidenkin alojen työehtosopimuksissa."

Tuosta voi sitten jokainen valita omaan maailmankuvaansa sopivimman tulkinnan.

Näen Äimälän ja Rautiaisen sekä Saarisen tulkinnat tosi rohkeina. Hallituksen esityksen mukaan tuo työsopimuslain kilpailukieltosäännös on perusoikeuden rajoitus; sitä tulisi varmaan tulkita suppeasti.

Varsinkin jos kyseessä olisi osa-aikainen työntekijä, tuntuisi sellainen työsopimuksen ehto, jossa työntekijän on aina saatava työnantajan lupa mihin tahansa sivutoimeen, vähintään työsopimuslain 10:2 §:n tarkoittamalla tavalla kohtuuttomalta. Tiitisen ja Krögerin mukaan tällainen ehto olisi saman tien mitätön, koska työsopimuslain 3:3 §:n 1 ja 2 momentit ovat pakottavaa oikeutta ja niissä kielletään vain kilpailevat sivutoimet.