Mä en ihan aina tajua lehtijuttuja, joissa ihmiset kertovat, että on parempi olla työttömänä kuin vastaanottaa jotain vaatimattomasti palkattua työtä, koska ansiosidonnainen päiväraha on suurempi kuin työstä maksettava palkka. Eikö kuitenkin lähtökohtaisesti työpaikka ja työn tekeminen ole jo itsessään arvokasta – ja siitä kannattaa "maksaa" se hinta, että tulotaso tipahtaa (reilustikin)? Ihan jo pinnallisesti ajateltuna sillä, että ei tarvitse uusissa sosiaalisissa tilanteissa kertoa olevansa omasta halustaan työtön tai ylipäätään tuntea olevansa yhteiskunnalle jollain tavalla "rasite", on jonkinlainen arvo.
OK, myönnän, olen varmaan edelleen sen verran nuori, että työkokemus ja työn tekeminen ylipäätään on iso juttu, ja sen takia sille on jonkinlainen hintalappu mahdollista laittaa. Iäkkäämmälle asialla ei varmaan ole enää niin suurta merkitystä. Ei varmaan myöskään perheelliselle. Tai boheemeille vapaille sieluille, jotka ovat löytäneet elämän tarkoituksen jostain ihan muualta kuin työn teosta eivätkä häpeä asiaa mitenkään. Eikä tässä ole mitään väärää: perustuslain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla – ja voi myös valita, ettei valitse mitään työtä, ammattia tai elinkeinoa; silti on oikeus perustoimeentuloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti