Olen ollut nuorena tosi ahkera tietokonepelien pelaaja! Pelailen edelleenkin, mutta en ihan samalla tavalla aamuyötä myöten niskat krampissa, syömättä ja peseytymättä ja kertakaikkisen vieraantuneena todellisuudesta.
Lempipelejäni ovat erilaiset rakentelupelit (kaikki Simcityt, Transport Tycoon Deluxe, Theme Hospital) sekä nettiroolipelit (olin aivan koukussa Dofukseen joku aika sitten). Lisäksi pelailen kaikenlaisia pieniä Flash-pelejä, viimeisimpänä todella koukuttava Kingdom Rush! Koitin kovasti kohuttua ja kehuttua Dwarf Frotressia, mutta totesin sen menevän aivan yli mun kykyjen ja osaamisen.
Pelatessa mitä vaan karttuu kielitaito, rakentelu- ja strategiapeleissä paranee looginen päättelykyky, nettiroolipeleissä kehittyvät yhteistyötaidot. Ja pelaaminen on tietenkin mukava tapa rentoutua töiden jälkeen ja irrottautua arjesta.
Nettiroolipeleissä otat jonkun tietyn roolin yhteisössä: Oletko lähitaistelussa vahva miekkamies, kestävä mutta hidas örkki, matkan päästä jousella ja nuolilla hyökkäävä haltia vai joukkojen kykyjä parantava maagi? Samalla tavalla ihmiset hakevat paikkansa työelämässä. Itse olen pelatessa aina jonkun sortin tukimies enkä ensimmäisenä etulinjassa miekan varressa. Ja kas, tämähän täsmää ammattini kanssa :) Minulla on tunne, että en ole ainut joilla tämä yhteys toteutuu.
Nettiroolipeleissä tottuu myös siihen, että hahmosi kaikki ominaisuudet ja kyvyt on käännettävissä numeeriseen muotoon ja siten mitattavissa, arvioitavissa ja vertailtavissa toisiin hahmoihin. Tämä ei tunnu ollenkaan pahalta vaan päinvastoin motivoi kehittämään omaa hahmoa entistä paremmaksi. Tässä katkeaa yhtymäkohta työelämään: Töissä oman ammattiminän mittaaminen, vertailu ja arvostelu tuntuu niin tosi paljon pahemmalta ja henkilökohtaiselta. Olisi kyllä hienoa, jos oman ammattiminän saisi roolipelihahmon tavoin irti henkilökohtaisesta minästä ja siihen kohdistuva arviointi ja vertailu ei tuntuisi roolipelihahmoon kohdistuvaa kritiikkiä kummoisemmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti